torstai 1. marraskuuta 2012

Luova tila

Vasara osui vasemman käden nimettömään, joten tuli muutaman päivän soittotauko ja aikaa pohdiskella  vaikkapa luovuutta.

Millainen ja milloin on luova tila? Seuraavassa hieman omia mietteitä.

Vaikka olen aamuihminen ja energisimmilläni aamuisin, luovimmat hetkeni musiikin parissa olen viettänyt iltaisin. Yleensä työhön tai vaikkapa urheiluun liittyvät suoritteet on parasta suorittaa päivän alkupäässä jolloin on eniten voimavaroja, mutta pimenevä ilta ja musiikki sopivat jotenkin yhteen. Iltaisin mieli rauhoittuu ja alitajunta pääsee valloilleen. Iltaisin ja öisin alkaa paheellinen elämä ja siihen on kautta historian liittynyt aina musiikki.

Luova mielentila on erittäin mielenkiintoinen juttu. Olen harrastanut valokuvausta useamman vuoden ennen musiikkia ja molemmissa olen huomannut saman ilmiön. Jotta voisi kunnolla luoda jotain, pitää irrottautua normaalista, vallitsevasta mielentilasta jonnekin muualle. Pitää pystyä keskittymään täysin käynnissä olevaan prosessiin ilman häiritseviä tekijöitä tai ajatuksia.  Siinä tilassa aika ja paikka menettävät merkityksensä ja jotain hienoa saattaa - huom - saattaa syntyä. Tämä voi tuntua sivullisista epäsosiaaliselta, mutta on se vain on välttämätöntä. Ymmärrän täysin bändejä, jotka sulkeutuvat jonnekin piilopirttiin viikoiksi levyä tekemään. Homma vain ei onnistu ihmisten ilmoilla. Varmaan tässäkin on poikkeuksia.

Kun muusikonalku linnoittautuu makuuhuoneeseen luomaan kesken perheen ilta-askareiden, on vaara ristiriitatilanteelle tosiasia. Parasta olisikin - itselle ja muille - että tätä luovuutta pääsisi viljelemään jonnekin inspiroivaan ympäristöön omaan rauhaansa. Sen jälkeen voi taas antaa kaikkensa sosiaalisessa elämässä.

Millaisia mietteitä muilla on aiheesta?

perjantai 26. lokakuuta 2012

Palautekysely

Tilastojen mukaan tätä blogia lukeekin jopa muutama ihminen. Se on erittäin mukavaa, varsinkin kun alun alkaen tein tätä pääasiassa vain itselleni. Kartoittaakseni lukijakunnan mielipiteitä, seuraa vapaamuotoinen interaktiivinen osuus.

Alla muutama kysymys, joihin saa vastailla. Tai sitten voi kirjoittaa ihan mitä mieleen juolahtaa.

Miten löysit Kitaralla-blogin

Onko blogi kiinnostava?

Millaista sisältöä haluaisit blogiin?
-juttuja soittamisesta ja sen opiskelusta
-juttuja kitaroista, vahvistimista ja laitteista
-juttuja keikoista ja levyistä

Kannattaisiko nuo haparoivat soittonäytteet jättää kokonaan pois?

Tuleeko mieleen jotain muuta?

Kiitos.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kasvojenkohotusta ja samaa vanhaa

Uudistin blogin ulkoasua raikkaammaksi ja vaihdoin samalla tylsän bannerikuvan. Nyt on hyvä.

Tuntuu, että soitto ei uudistu samalla tavalla. Olen huomannut, että soittoni kuulostaa jotenkin samanlaiselta. Kehittelen erilaisia melodioita ja sointukuvioita, mutta niihin yhdistetyt soolot/leadit toistavat sitä samaa kaavaa. Pitäisi jotenkin löytämään jotain uusia juttuja. No, soittamalla ja erilaista musaa kuuntelemalla homma varmaankin ja toivottavasti kehittyy.

Työttömyyden hyvä puoli on se, että nyt on aikaa soitella. Vielä pitäisi oppia soittamaan niin hyvin, ettei tarvitsisi käydä töissä lainkaan. No, Aerosmithiä lainatakseni: " Dream on". Eli ei ole tässä vaiheessa realistinen ajatus. Toinen hyvä puoli on se, että nyt ei edes kannata haaveilla uusista laitteista, vaan on tyytyminen olemassaoleviin. Voi siis keskittyä olennaiseen.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Slide



Hankin tuossa taannoin uuden messinkisen slide-putken, lasiputki minulla jo olikin. Myönnän, että slidella soittamiseni on enemmänkin rämpyttelyä, mutta hauskaa silti. Sitähän koko soittoharrastus ainakin minulle on.

(EDIT: ääninäytteet poistettu)

Tein aikani kuluksi pari ääninäytettä messinki- ja lasislidella. Soitettu ns. ykkösellä sisään, minkä kyllä kuulee, eikä ääntä ole muokattu mitenkään. Vähän rämisee ja kolisee.

Kitara on Walden G570 TB ja mikki Shure SM57.

Pidän enemmän messinkisestä. Se on hieman ohuempi, eikä hölsky sormessa niin paljon kuin lasinen. Soundikin miellyttää korvaani.


torstai 18. lokakuuta 2012

Keikka-arvio: Eric Sardinas & Big Motor, Tavastia 16.10.2012


Eric Sardinas - slide-kitaran Steve Vai
Eric Sardinas oli jäänyt minulle vieraaksi tähän asti. Kaverini kehui Ericin edellisen keikan olleen erinomainen, joten päätin heti tilaisuuden tullen käydä tutustumassa. Kuuntelin Spotifystä paria edellistä levyä ja vakuutuin. Hyvältä kuulosti.

Tavastia ei ollut läheskään täynnä, mutta salin takaosa oli peitetty väliseinällä, joten tyhjän tilan tuntu ei häirinnyt. Bändi tuli lavalle ja Eric Sardinas aloitti heti rennolla jutustelulla ja yleisön kanssa keskustelemalla. Ja tietenkin soittamalla. Alkusooloilun jälkeen bändinsä Big Motor käynnistyi ja heitti ison vaihteen silmään. 

Rummut, basso ja sähköinen resonaattorikitara + Ampegin rantasauna ja Marshall JCM-800. Se riitti. Sardinasilla kaksi kitaraa, joita vuorotteli -  ja tietenkin se slide. Musa oli vaihteli perinteisemmän bluesin ja modernimman, aika raskaankin ilmaisun välillä. Tunnelma oli lämmin ja vuorovaikutteinen, Eric kyseli yleisön fiiiliksiä ja yleisö vastaili. 

Sardinas käytti dynamiikkaa hyödykseen. Välillä soitto oli raivoisaa ja kovaäänistä, välillä hän väänsi volat nollaan kitarasta ja soitti pelkästään akustisesti ja lauloi ilman mikkiä. Ja sormet sekä slide liikkuivat todella liukkaasti. 

Basisti Levell Price
Bändi oli myös todella erinomainen. Rumpali Chris Frazier soitti tiukkaa ja tukevaa biittiä ja täytti paikkansa täydellisesti. Basisti Levell Price taas oli oman lukunsa. Iso partainen kaveri, jonka jyhkeä olemus täytti lavan koko oikean puolen ja vähintään yhtä jyhkeä bassosoundi koko salin. Aluksi hän vain komppasi tukevasti, mutta kitarasankarin tauon aikana bassotaituri pääsi kunnolla irti. Enpä muista kuulleeni sellaista basson soittoa. Basso kuulosti yhtäaikaa bassolta ja kitaralta, rytmi- ja soolosoittimelta. Ja koko pedal-board oli käytössä.

Sardinas palasi tauolta ja paahto jatkui. Kellon katsominenkin unohtui, mutta taisi siinä ainakin puolitoista tuntia vierähtää. Yhden encoren vetivät loppuun.

Olipa hyvä keikka, viisi tähteä. Kannatttaa tutustua!

torstai 11. lokakuuta 2012

Levyarvio: The 69 Eyes - X

Olen pitkän linjan 69 Eyes-fani. Seurasin bändin uraa jo 90-luvulla ja Blessed Be oli ensimmäinen ostamani heidän levynsä. Juuri tuolla levyllä he sukelsivat syvälle goottimaailmaan. Nyt vuosia on vierinyt ja juuri ilmestyi kymmenes albumi.

X ilmestyi jo toista viikkoa sitten, mutta kirjoitan tätä juttua vasta nyt ihan tarkoituksella. Halusin kuunnella biisit useampaan kertaan ennen "tuomitsemista". Lehdissä on nimittäin ollut paljon pikaisen ensivaikutelman perusteella tehtyjä arvioita. Oikeastaan ensi kuulemalta ajattelin, että tästä albumista eivät rockpoliisit pidä. Ja oikeassa näköjään olin.

Myönnettäköön, että X:n ensitahdit eivät vakuuttaneet ja räjäyttäneet tajuntaa samalla tavalla kuin kuusysien edellinen Back In Blood. Tuli vähän vaisumpi fiilis.

Eka sinkkubiisi ja radiossa soinut Red on komea ja synkkä hienolla kertosäkeella koristeltu veisu, mutta ehkä vähän junnaava ja itseään toistava. Odottelin siis varsinaista albumia innolla. Miten kävi?

Alla muutamalla rivillä jokaisen biisin herättämät fiilikset.

Levyn aloittaa Love Runs Away, jonka melodia soljuu hienosti ja komppi pitää lennossa.

Tonight kuulostaa aika paljon Never Say Die-biisiltä. Mutta saahan itseään kierrättää. Jyrkillä vähän "omituinen" lauluääni, ei kuulosta itseltään.

Blackin kertosäe tarttuu. Itse ainakin huomaan lauleskelevani "I want you back, in black..."

If You Love Me The Morning After. Säkeistöstä tulee mieleen Gothic Girl. Kertosäkeessä hieno ja kaunis melodia.

Red. Kertsin toistosta huolimatta komea biisi. Sanojen kuunteleminen auttaa ymmärtämään kokonaisuuden. Jotain traagista on tapahtunut rakkauselämässä jollekin. Tämä näyttäisi olevan kantava teema koko albumilla. Sanoja kuunnellessa tulee aika synkkä fiilis.

I Love The Darkness In You. Kuulostaa Bauhausilta.

Borderline. Kitarat kaikuvat ja tunnelma on melankolinen.

I'm ready. Levyn ensimmäinen varsinainen rockbiisi. Kuulostaa vähän samalta kuin Angels-levyn Rocker.

I Know What You Did Last Summer. Pitäähän levyllä ainakin yksi kauhuleffaviittaus olla. Aika perusbiisi.

When Love Comes To An End. Bändi päättää usein (yleensä) levynsä slovariin, kuten nytkin. Ja synkkiin tunnelmiin ainakin nyt.


Siinäpä se. X vaatii useamman kuuntelun avatuakseen ja on parhaimmillaan pimeänä sateisena syysiltana. Avauduttuaan tämä on ihan hyvä, mutta ei nouse kärkipäähän 69 Eyes-asteikolla. Neljä tähteä kaikkien levyjen joukossa, mutta kolme 69 Eyes-kataloogissa.

Seuraavaksi kuulisin mielelläni sitä vanhaa sleaze/katurockia tämänpäivän soundeilla ja tuotannolla.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Keikka-arvio: Fu Manchu, Nosturi 1.10.2012

Marshall-stackit puhuvat
Päivä alkoi irtisanomisilmoituksella, joten päivän päätökseen tarvittiin jotain puhdistavaa. Ja sitä toden teolla tarjoiltiin raskaalla kädellä.

Illan lämppäriakti oli The Shrine, joka soitti ihan kelpo jyrää, mutta ei siitä oikein mitään mieleen jäänyt.

Sitten kello löi yhdeksän ja Fu Manchu astui lavalle. Kitara- ja basso-feedback täytti Nosturin salin, laulaja-kitaristi Scott Hill lausui mikkiin "hello hello" ja sitten mentiin. Äänivalli iski vatsanpohjan kautta koko kehoon ja tunnelma oli katossa samantien. Ei liiallisia välispiikkejä, ei mitään kikkailua, vaan ihan sitä itseään - todellista raskasta rokkia, eikä mitään hevitiluttelua.

Bändi soitti tiukasti, äänivallista huolimatta soundit eivät puuroutuneet, vaan soittimet erottuivat selkeästi. Kitarat möyrivät todella hyvillä soundeilla, kuten bassokin. Ja erityismaininta rumpalille, jonka tiukka komppi piti homman hyvin kasassa. Ja väliin soitetut pari rumpusooloa sopivat kokonaisuuteen erinomaisesti.

Tunnin setin jälkeen Fu Manchu poistui lavalta ja tuli soittamaan neljä encore-biisiä. Scott Hill kysyi yleisöltä, että mitä haluaisivat heidän soittavan. Ilmeisesti hän sai huutomyrskystä jotain selvää, koska nyökkäsi ja bändi veti California Crossingin.

Tällä keikalla korvatulpat olivat todella tarpeen. Ihan mielettömän kova keikka!


Koko settilista:

1. Evil Eye 

2. Urethane 

3. The Action Is Go 

4. Burning Road 

5. Guardrail 

6. Anodizer 

7. Trackside Hoax 

8. Unknown World 

9. Laserbl'ast 

10. Hogwash 

11. Grendel, Snowman 

12. Strolling Astronomer 

13. Saturn III 

14. Nothing Done 
(SSD cover)

Encore:
15. California Crossing 

16. Mongoose 

17. King of the Road 

18. Godzilla

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Soittelua

Olen taas laittanut pari haparoivaa soittelua Soundcloudiin. Ei ole ainakaa vaikea pistää paremmaksi :).

maanantai 10. syyskuuta 2012

Keikka-arvio: Jason & The Scorchers, 7.9.2012, Virgin Oil Helsinki


Jason & The Scorchers on soittanut "kantripunkkiaan" jo 30 vuotta ja edelleen riittää virtaa. Tosin välissä on ollut muutamia suvantovuosia ja rytmiryhmäkin on vaihtunut nuorempaan vuosikertaan. Jasonin ääni soi silti yhtä heleänä kuin alkuvuosina.

Bändi kävi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 80-luvun puolivälissä, vuosi taisi olla -84. Missasin tuon keikan. Oli kuulemma todella energinen veto. Jason kumppaneineen kävi Tavastialla myös pari vuotta sitten, mutta sekin meni minulta täysin ohi. Nyt kun sain tietää tästä keikasta, suorastaan ryntäsin ostamaan lipun. Ja kyllä kannatti.

Virgin Oiliin oli kerääntynyt jonkin verran porukkaa, mutta paikka ei ollut läheskään täynnä. Lämppäribändi Hooligans soitti ihan kivasti, mutta jotenkin ei vain iskenyt. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta ei jäänyt mitään mieleenkään.

Kun Jason & The Scorchers vihdoin puolenyön aikaan astui lavalle, niin oli heti selvää, että nyt mennään. Bändi aloitti tykityksen, takinliepeet heiluivat ja kitara pyöri ilmassa. Rock 'n' Roll! Bändi otti yleisön ja yleisö bändin. Molemmilla oli hauskaa, varsinkin bändin ilo oli silmiinpistävää. Jason jutusteli yleisölle, piti pari pidempääkin puhetta. Ensimmäinen käsittely äänilevyjä (vinyyli), studiossa käymistä ja levyntekoprosessia. Toisessa hän keskittyi Suomen historiaan, lähinnä talvisotaan. Ja sitten taas rokattiin. Kahden encoren jälkeen kello oli kaksi. Bändi jäi vielä juttelemaan yleisölle, mutta itse katsoin parhaaksi lähteä nukkumaan.

Vaikka vanhat hitit kuten White Lies, Absolutely Sweet Marie ja Broken Whisky Glass räjäyttivätkin tunnelman kattoon, ei bändi ratsasta pelkästään vanhalla materiaalilla. Settiin kuului paljon biisejä uudelta Halcyon Times-levyltä, joka on muuten kuuntelemisen arvoinen.

Todella hieno bändi, kova livemeininki ja erinomaiset soittajat. Varsinkin Warren E Hogdes on kitaristina aivan omaaa luokkaansa. Kyllä ne muutkin kuin hevitiluttajat osaavat.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Säädöt kohdalleen

Tokain stratoni oli jo pidemmän aikaa tuntunut jotenkin huonolta soittaa, joten asialle oli tehtävä jotain. Ruuvailin säätöjä vähän itse, mutta ajattelin, että on parempi ammattilaisen hoitaa homma. Vein kitaran Kristian Oeschille säädettäväksi ja huollettavaksi, ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti. Tuntuma ja soitettavuus parani heti ja nyt kammella voi venyttää myös ylöspäin.

Suosittelen ehdottomasti käyttämään soitinta ammattilaisen käsissä. Se paranee entisestään.

perjantai 31. elokuuta 2012

Kitarakuume

Taas se tuli, tai oikeastaan se on ollut koko ajan. Kitarakuume. Uusista kamoista on kiva haaveilla ja on ilmaistakin - niin kauan kun ollaan haaveilun tasolla.

Olisihan se kiva omistaa kaikki erilaiset kitarat, mutta se ei liene järkevää. Nyt kun kokoelmissa on jo kaksi humbucker-kitaraa (SG ja Airline) ja yksi single-coil (Tokai Strato), niin mieli halajaa ehkä jotakin P90-mikeillä varustettua. Les Paul junior olisi hieno, yhdellä P90:llä mikitetty rokkikone. Johnny Thunderskin soitti sellaisella. Tai sitten SG P90-mikeillä. Pitäisi käydä testaamassa.

Toisaalta Telecasterkin pitäisi olla, sekin olisi aika plain&simple. Entä sitten floikallinen hevikitara. Ja ja ja...

Juuri niin, noin se pohdiskelu menee. Haaveiden jälkeen onkin mukava palata omien kamojen pariin ja etsiä niistä uusia soundeja ja vaikka keskittyä ensin soittamaan kunnolla, ihan niillä vanhoillakin soundeilla.

torstai 9. elokuuta 2012

Teoriaa




Parin vuoden soittelun jälkeen on korkea aika hieman parantaa musiikin teorian tuntemusta. Olen kyllä koko ajan kerännyt tiedonmurusia musiikin teoriapuolesta, mutta kokonaisuus ei ole ehkä hahmottunut täysin.

Olen huomannut soitellessani, että teorian tunteminen helpottaisi soittamistakin.Esimerkiksi soolojen "rakentelu" on helpompaa, jos ei tarvitse yrityksen ja erehdyksen kautta kokeilla, mikä ääni sopii minnekin. Ehkä.

Monessa yhteydessä suositeltu Suuri kitarakirja ei avannut minulle portteja musiikin maailmaan, vaikka siitä jotain olenkin oppinut. Turvauduin taas Justinin apuun ja tilasin justinguitar.comista Practical Music Theory-nimisen e-kirjan (pdf). Ainakin alun perusteella vaikuttaa todella lupaavalta.

Palaan asiaan myöhemmin ja kerron, miten opit ovat menneet perille.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Mikrofoni

Uusi mikrofoni tuli vihdoin ja viimein, T-kaupasta alle viikossa. Kyseessä siis Shure SM57. Vapaapäivän kunniaksi postimies oli ovella jo 7.30 paketin kanssa. Sitten vaan laatikko auki, keihäs käteen ja kokeilemaan.

Hyvin toimii ja hyvältä kuulostaa. Tosin vertailukohtana ovat iMacin oma mikki (aivan surkea), iPhonen sanelimen mikki (vähän parempi) ja Garagebandin mallinnussoundit, joita ei oikeastaan voi verrata.

(EDIT:ÄÄNINÄYTTEET POISTETTU)

Mikki on kytketty M-Audio Fast Track-äänikorttiin ja se USB:lla iMaciin. Ja softana on Garageband. Alla muutama näyte. Soittohan nyt on mitä sattuu, mutta pääasiassa on mikki ja tallennus. Soitin noi oikeastaan ekalla otolla sisään sen enempää virheitä korjaamatta. South-biisin melodia/soolo-osuuden sävellaji ei ole ehkä ihan kohdallaan komppiiin nähden, mutta soittohetkellä se kuulosti aika oikealta.

Akustisen kitaran äänityksiä en ole vielä saanut nettiin asti. Niitäkin on tulossa, kunhan vaan soittojälki on edes siedettävää.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Mikki tulossa

Tilasin T-kaupasta vihdoin mikrofonin, luonnollisesti Shure SM57:n. Tiedän, että pitäisi suosia kotimaista kivijalkakauppaa, mutta ei näillä työajoilla ikinä ehdi kauppoihin niiden aukioloaikoina ja hintakin oli kyllä kohdallaan.

Ensi viikolla sitten äänitellään.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Kävijäryntäys ja pari sanaa biisien tekemisestä

Tuo edellinen juttuni Anssi Kelan kirjasta sai aikaan varsinaisen kävijävyöryn. Kiitoksia Anssille jutun jakamisesta omalla Facebook-sivullaan. Ja tervetuloa kaikille uusille lukijoille.

Olen mökkeillyt kuluneen viikon akustinen kitara ainoana soittimenani. Soittelin vanhoja juttuja ja tapailin myös uusia sointukulkuja. Olen näitä "omia biisejä" muutenkin yrittänyt soitella ja ilokseni huomannut, että vähitellen alkaa syntyä ihan kelvollisia melodioita. En nyt vielä tässä vaiheessa puhuisi ihan biiseistä, mutta siihen suuntaan matka koko ajan vie. Tosin hyvältä kuulostavan melodian osuessa kohdalle mieleen hiipii epäilys, jos joku on sen jo jossain vaiheessa keksinyt. Mikä on hyvin todennäköistä. Mutta silti, on kiva huomata, että jotain syntyy. Aika usein nämä melodiat kyllä unohtuvat aika pian. Ehkä se on merkki siitä, että laatu ei vielä ole ihan kohdallaan. Äänittelen kyllä välillä niitä Garagebandilla tai puhelimen sanelimella. Ja mietin jälkeenpäin, että olipa taas hyvä tämäkin. Jep.

Vietän piakkoin "kaksivuotis-taiteilijajuhlaani". Heinäkuun alussa 2010 otin kitaran ensimmäistä kertaa käteeni. Se oli kyllä yksi parhaista päätöksistäni. Matka on ollut mielenkiintoinen, opettavainen ja haastava. Ole aika alussa vieläkin soittajaurallani. Tuntuu, että en oikeastaan osaa edes soittaa, vaan enemmänkin rämpytellä. Hauskaa tämä silti, kitara tulee soimaan niin pitkään kun henkikin pihisee.

Nyt tuleekin lomamatkan takia viikon tauko soittamiseen. Ensimmäistä kertaa pidän näin pitkän tauon. Tunnen jo nyt, kun sormet tulevat syyhyämään ensi viikolla.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Anssi Kela: Matkamuistoja




Ostin Anssi Kelan tuoreen Matkamuistoja-kirjan kesälomalukemiseksi, mikä oli sinänsä huono idea, koska kirja on luettu ennen kuin loma on kunnolla ehtinyt alkaakaan. Mainio teos.

Kirjan "luurankona" ovat tarinat bändin keikkamatkoista keikkoineen, bussissa istumisineen, taukoineen - ja kepposineen. Nauruhermot olivat kovilla, kun luin kirjaa jatkuvasti tyrskähdellen ja hihitellen muun perheen yrittäessä keskittyä TV:n katseluun. 

Mutta Matkamuistoissa on paljon muutakin kuin bändihuumoria. Lapsuusmuistoja, pohdiskelua isän kuolemasta, muusikkotaipaleen ensiaskeleiden kuvausta ja oman urakehityksen puntarointia, kun käyrä on ollut hieman laskusuunnassa Nummelan jälkeen. Ei se ura tosin ainakaan näin etäämmän sivustaseuraajan silmin ihan niin pohjamudissa sukeltele kuin tekstistä saa käsityksen.

Naurun keskeltä hypätään suoraan vakavampaan pohdiskeluun ja sieltä samantien takaisin keikkabussijäynään. Tunnelmasta toiseen sujuvasti.


Olen oikeastaan pitänyt Anssi Kelasta aina, vaikka en varsinaisesti olekaan fanittanut levyjä ostamalla ja keikoilla käymällä. Hänen biisinsä ovat jotenkin vaivattomia. Hyvä kitaristi ja mainio peukkubasson lätkyttelijä. Näin hänet ensimmäistä kertaa livenä tänä keväänä soolokeikalla Käpylän kyläjuhlilla ja kyllä se mainio keikka olikin. Täytyy käydä tsekkaamassa ihan koko bändiä jossain.

Kirjan mukana tuli iloinen yllätys, latauskoodi Suora lähetys-livelevyn (voiko se olla levy, jos se on julkaistu vai digitaalisessa muodossa eikä fyysisenä levynä?) Tarkoituksena oli ladata tuo levy ihan maksullisena versiona, mutta nyt ei sitten tarvitse.

Matkamuistoja on kaiken kaikkiaan todella erinomainen kirja. Hauska ja vakava, viihteellinen ja pohdiskeleva. Olisin mieluusti lukenut vähän enemmän kitarajuttuja, mutta ymmärrän kyllä, että kitarajargon  helposti karkoittaa asiaan vihkiytymättömän lukijan. Muita puutteita en sitten löytänytkään.

Suosittelen lämpimästi kaikille.

P.S. Loppuun vielä idea, jos tuntuu, että oma ura polkee paikallaan, kannattaa tehdä, kuten Ginger Wildheart, joka littyi Michael Monroen bändiin kitaristiksi. Aikansa soitettuaan motivaatio bändiin ilmeisesti hiipui ja kaveri siirtyi takaisin soolouransa pariiin.


maanantai 18. kesäkuuta 2012

Hienoa asiakaspalvelua, Eastwood


Keväällä ostamassani Eastwood Airline-kitarassa ilmeni pieni, mutta häiritsevä vika. Virityskoneiston sisällä resonoi joku siten, että soitettaessa kuului ärsyttävää särinää. Ääni ei kantautunut vahvistimeen saakka, mutta jotain sille oli tehtävä. Olisin kyllä voinut viedä kitaran F-musiikkiin, mutta ajattelin ensin kysyä neuvoa tiedon alkulähteiltä eli suoraan Eastwood Guitarsilta.

Uudet virittimet ja hienoja tarroja


Lähetin sähköpostia aiheesta ja puolittain unohdin koko jutun, ajattelin, että ei sieltä ehkä kukaan vastaa ja että pitää varmaan kysyä F-musiikista, No, viikon-parin päästä tuli kuin tulikin vastaus Eastwood UK:sta (pääkonttori USA:ssa), jossa kerrottin, että vikaa varmaan on ja se ehkä olisi korjattavissa. Mutta koska kitaran lähettäminen huoltoon olisi kallista ja hankalaakin, he lähettävät minulle uudet virittimet. Tänään oli sitten paketti tullut kotiiin, sisällä uudet virittimet ja hienoja tarrojakin. Vaihdoin uuden virituskoneiston resonoivan tilalle (oli helppo homma, straightforward, kuten Carl viestissään sanoi). Nyt soi eikä surise. Kiitos Eastwood!

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Bändihommiin taukoa

No niin, päättyi sitten se bänditouhu. Jäin itse porukasta pois, alkoi vain tuntua siltä. Sen verran hauskaa kyllä oli, että tarkoitus on bändi- tai muuta yhteissoittelua jatkaa. Mutta toistaiseksi olen "yhden miehen armeija".

Raahasin kamat treenikseltä kotiin ja täytyy sanoa, että 20w nuppi 2x12" kaapilla antaaa aika muhkeat soundit kotisoitteluun. Pitäisi varmaan äkkiä saada treenikämppä jostain ennen kuin tulee häätö. Se on niin helppoa kääntää "vähän" lisää volaa.

Rupesin kirjoittamaan englanninkielistä kitarablogia The Sloppy Guitarist. Aika näyttää, mitä siitä tulee - ja mikä tämän blogin jatko on. Ei tätä varmaan juuri kukaan edes lue.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Uusi kitara

Tuli sellainen namu vastaan, että oli pakko tarttua. Kaisaniemen F-Musiikin alesta löytyi Easwood Airline 2P DLX. Olen jo jonkin aikaa haaveillut hankkivani sellaisen, mutta yli 800 euron hintalappu on jarruttanut ostopäätöstä. No, eihän se paljon kitarasta ole, mutta silti. No, nyt hintalapussa oli alle 450 euroa, joten GAS iski heti. Kävin ensin katselemassa, sitten palasin vielä testaamaan ja se oli sillä selvä.



Monen mielestä nämä Airlinet ovat varmaan aika rumia, mutta itse pidän. Ja vaikka pidänkin klassikoista ja haaveilen myös Les Paulista ja Telecasterista, niin toisaalta nämä hieman erikoisemmat viehättävät ehkä enemmän.


Olen nyt ehtinyt vähän testailla kotona hyvältä tuntuu ja kuulostaa. Kaula on mukava ja soitettavuus hyvä. Mikit ja sointi ovat selvästi paremmat kuin toisessa humbucker-kitarassani, Epiphone SG:ssä. Eron huomaa varsinkin kliineissä soundeissa.

Ja kyllä, Jack Whitella on hieman osuutta asiaan.

Alla videopätkä kyseisestä kepistä

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Säröä!


Pedaalien esiinmarssi jatkuu. Nyt arsenaaliin liittyi säröpedaali, Marshall Jackhammer. Pitäähän sitä joku Marsu olla.

Hankin Jackhammerin käytettynä bändikaverilta sopuhintaan. Takana yhdet bänditreenit ja muutama kotisoittosessio. Täytyy sanoa, että säröä ainakin riittää synkempäänkin metalliin, mutta rapeampi bluessärö irtoaa.

Uskoisin, että pedaaleja on nyt toistaiseksi riittävästi.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Delay


No niin, taas tuli shoppailtua. Nyt haaviin tarttui sitten aiemminkin kaipaamani delay-pedaali. Kyseessä on Garage Tone Axle Grease. Suurin merkitys ostopäätökseen oli edullinen hinta (75€) ja saatavuus lähikaupasta. Yksinkertaiset toiminnot ovat suuri plussa. Siinä on vain kolme säädintä: time, repeats ja level. Ja ne riittävät mainiosti. Rakenne on jämäkkä.

Testailin vähän kotona ja toimi, kuten pitikin. Pedaali oli mukana bänditreeneissä ja sielläkin se vakuutti minut. Pitää vielä vaan opetella kunnolla käyttämään.

Alla pieni näyte melko kevyellä delayllä soitettuna. Otetaan niitä edgemäisiä kaikuja sitten myöhemmin.


Lisäksi ostin virtalähteen kahdeksalle pedaalille, mukana tuli myös erilaisia sovittimia. Nyt sitten vaan pedaalilautaa rakentamaan.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Viritin

Kävin tänään pedaaliostoksilla. Testailin ja tutkiskelin lähinnä erilaisia säröpedaaleja, kuten Boss Blues Driveria, joka kyllä kuulosti ihan mukavalta. Mutta bändisoitossa eniten tarvetta on kuitenkin kunnon virittimelle. Kotioloissa viritin-metronomiyhdistelmä toimii ihan hyvin, bänditreeneissä vireen tarkistaminen biisien välissä on hieman hankalaa. Ja varsinkin, jos joskus sattuisi pääsemään ihan keikalle asti, pitää viritysasia olla kunnossa. Siis, efektit ja surinat sikseen, niiden sijaan tein järkiratkaisun ja ostin Bossin TU-3 virityspedaalin. Katsellaan niitä säröjä sitten myöhemmin, jos tulee tarve.



Viritin heti kaksi kitaraa, laite toimi tarkasti ja ilman viiveitä. Uskon, että tulen olemaan tyytyväinen tähän.

TU-80 viritin-metronomi on ihan näppärä kotikäytössä. Metronomikin on ollut kovassa käytössä

Pariston kulutuksesta ei vielä ole käsitystä, en vielä hankkinut virtalähdettä. Mikäli syö virtaa runsaasti, pitää varmaan hankkia.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Kielet vaihtoon




Vaihdoin akustiseen kielet. Vanhat kielet olivat vielä tehtaan jäljiltä, joten oli jo aikakin. Soundikin oli melko tunkkainen. Alla iPhonella äänitettu ääninäytettä. Ero ei välttämättä tällä laadulla kuulu kovin selkeästi.





Hankin myös tuon kuvassa olevan kätevän työkalun. Sillä saa akustisen kitaran kieliä tallassa kiinni pitävän pinnin irti sekä veivattua kielet kireäksi. Tämä on niitä työkaluja, joita ilman tulee toimeen, jos ei sellaista käyttänyt. Jos on kerran kokeillut, ei voi ymmärtää miten on tullut toimeen ilman.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

SG


Olen oikeastaan kesästä asti soitellut pääasiassa Tokain Stratolla (AST-50) ja antanut uskollisen Epiphone SG:n roikkua seinällä. Vähän aikaa sitten otin Epin taas käyttöön ja yllätyin.

Se on helpposoittoinen, ergonomialtaan juuri minulle sopiva ja kuulostaakin hyvältä, olin oikeastaan unohtanut. No, mikit voisivat olla vähän paremmat, soundi on hieman tunkkainen. Toisaalta, syy voi olla osittain siinä, että korvani ovat tottunut Straton kirkkaaseen soundiin.

Epiphone SG on hyvin edullinen kitara, uutena alle 300 euroa, kun aito Gibson maksaa noin tonnin. Siihen rahaan on kyllä erinomainen soitin ja suosittelisin varauksetta ensimmäiseksi kitaraksi. Välillä iskee kyllä himo oikeaan Gibsoniin, ehkäpä sellainen vielä tulee taloon jossain vaiheessa.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Uuden opettelua

Osaan melko vähän biisejä, pitäisi osata enemmän. Nyt bändikuvion myötä energiaa on varsinkin aluksi mennyt niiden biisien opetteluun.

Olisi kiva osata paljon erilaisia biisejä, vaikka en mikään cover-automaatti haluakaan olla. No, pyrin koko ajan opettelemaan jotain uutta, joten eiköhän se repertuaari vähitellen kasva. Ja biisejä voi kyllä osata monella tasolla. Sointukulun osaaminen siten, että voi kompata laulua, ei ole useinkaan kovin vaikeaa, ongelma on lähinnä muistamisessa. Hankalampaa on opetella biisit siten, että joku jaksaisi kuunnella pelkästään kitaransoittoa. Pelkkä sointukomppaus ilman laulua on hieman on puuduttavaa.

Tällä hetkellä minulla on työn alla Hendrixin Little Wing. Sointukierto ei ole vaikea, mutta se intro tarjoaa kyllä haastetta. Henkka soittaa monet otteet siten, vasemman käden peukalo tulee kuudennelle kielelle. Oma peukaloni ei taas taivu kuin 45 astetta, koska siitä on yksi jänne katkennut. Sormivamma ei ole kyllä mikään selitys osaamattomuudelle. Esimerkiksi Django Reinhardtin oikea käsihän oli aivan vammautunut ja eikös Jack Whitellakin ole joku ongelma vasemman käden keskisormessa. No, sieltä se Little Wing tulee hitaasti ja varmasti. Laitan sitten linkin, kun soitto on julkaisukelpoisella tasolla.

Biisien lisäksi on mukava, ja hyödyllistäkin opetella riffejä ja melodianpätkiä, joita voi soveltaa vaikka omassa improvisoinnissa - tai jopa sävellyksessä, jos sitä siksi voi kutsua. Pyrin pitämään työn alla koko jonkin koko biisin ja lisäksi jonkun tai joitakin riffinpätkiä.

Uusien juttujen oppiminen ainakin itselläni menee niin, että aluksi pyrin ottamaan haltuun vähitellen koko biisin rakenteen. Ensin se on hyvinkin raakilemainen. Sen jälkeen treenailen yksityiskohdat ja vaikeampien juttujen kanssa voi mennä pitkäänkin. Sitten kun koko biisi pienine rakenneosineen on opeteltuna, alan soitella koko biisiä oikeassa taimissa ja rytmissä ym ym. Nän se varmaan menee muillakin?


keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Nuppi


Niinhän siinä sitten kävi, että hankin uuden nupin.

Vaikka 5 wattia yhdistettynä 2x12" kaappiin tuotti ihan kohtuullisesti ääntä, ei se ihan riittänyt. Vielä, kun Musamaailman alekampanjakin osui sopivasti kohdalle, oli pakko toimia. Päädyin Blackstar HT-20 Studio-nuppiin. Ja nyt sitä ääntä tulee sitten riittävästi ja se miellyttää korviani. Ainakin treenikämpälle riittää mainiosti. Olen vasta yhdet treenit ehtinyt soittaa sillä, joten tarkempi tutustuminen on vielä hieman kesken. Niin, siinä on reverb, joten ihan heti en sitä pedaaliakaan tarvitse.

Tasapainottelin päätöksessä Voxin Night Trainin (15w tai 50w) ja Blackstarin välillä, mutta Blackstar vei lopulta voiton. En tosin käynyt kokeilemassa noita Voxeja, mutta itselläni on Li'l Night Train, joten soundimaailma on tuttu. Koin Blackstarin hieman monipuolisemmaksi. Pohdin myös Laneyn 50 wattista nuppia, mutta se ajatus jäi melko alkutekijöihinsä. Blackstar se nyt siis on. Soundin lisäksi laitteiden muut ominaisuudet, hinta, muut mielikuvat (niilläkin on yllättävän paljon osuutta näihin valintoihin, myöntäkää pois) sekä myyjäliikkeen palvelualttius (jolla on myös hyvin suuri merkitys) saivat aikaan lopullisen päätöksen.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Pedaalien polkemista

Kävin tänään F-musiikissa testailemassa Bossin reverb-ja delaypedaaleja. En ole aiemmin sellaisia kokeillut, vain tuon mallintavan Voxini efektejä. Delaypedaalista en oikein saanut mitään irti, mikä ei tee siitä huonoa. Reverb taas kuulosti hyvinkin miellyttävältä. Se voisi olla seuraava hankinta. Samalla pääsin soittelemaan Telecasteria, mikä myös oli hauskaa. Kyseiset tuotteet jäivät vielä kauppaan.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Stack

Uusi kaappi oli ensimmäistä kertaa käytössä ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Soundiin tuli toivottua tukevuutta ja ainakin treenikselle volaa on riittävästi. Nuppi sitten seuraavaksi, mutta sitä ennen pitää sukeltaa pedaalien maailmaan. Stay tuned.

torstai 12. tammikuuta 2012

Lisää äänenpainetta

Ratkaisin vahvistinongelmani hankkimalla Blackstarin 2x12" kaapin HT5-combon kaveriksi. Ainakin Musamaailman soittohuoneessa tehdyn testin perusteella ero on huomattava pikkukaiuttimeen verrattuna. Varsinaiseen tulikokeeseen kaappi pääsee viikonlopun bänditreeneissä, mutta ainakin vielä usko on kova. Ja jos ei potku riitä, voi jossain hankkia isomman nupin.

Pyrin laittamaan kuvan "stackista", kun saan kamat pystyn kämpälle.

Pitää oikein erikseen mainita Musamaailman todella hyvä palvelu, kun minua varten pystytettiin erilaisia kaappi-vahvistin-kombinaatioita.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Bändihommia

Nyt on sitten niitä aiemmin kaivattuja bändihommia. Kokoonpano ja lopulliset linjaukset hakevat vielä muotoaan, joten ei niistä vielä enempää tässä vaiheessa. Pääasia on kuitenkin bändissä soittaminen, joka on avannut koko hommaan ihan uuden ulottuvuuden. Oikeastaan koko soittoharrastuksen ydin ja perusajatus on bändisoitto. Yhdessä on kiva treenailla ja soittaa, mutta muiden kanssa soittaminen on kuitenkin ihan oma juttunsa.