Harjoittelurutiinit

Soittoharjoitteluni on pirstaloitunut. Ihan alussa seurasin tiettyä harjoittelurutiinia melko tarkasti, mutta nyt taitojen hieman kartuttua rutiinien noudattaminen on jäänyt vähemmälle. Täytyy taas palata ruotuun. Välillä on toki mukava soitella vain jotain helppoa, mutta niitä hankaliakin pitäisi treenata. Muuten joku osa-alue jää kokonaan oppimatta kunnolla.

Viime aikoina olen keskittynyt voimasointuihin ja bluesin opetteluun, mutta ihan perussointurämpyttely on olut lapsipuolen asemassa. Varsinkin niiden vaikeampien sointujen osalta. Ja muutenkin olen soitellut sekalaisia juttuja sieltä täältä ilman kunnollista päämäärää ja suunnitelmaa. Ja lopputuloksena tuntuu siltä, että osaan pieniä pirstaleita eri osa-alueista, mutta en mitään kunnolla. Osaamisen mittaaminenkin on kyllä vaikeaa ilman ulkopuolisen arvioita.

Jep, nyt vaan treenaamaan. Kesällä pitäisi osata jo jotain.

Korvakuulolta

Olen yrittänyt opetella soittamaan korvakuulolta. Se on näin aluksi melko hankalaa, mutta tarpeeksi yksinkertaisilla biiseillä onnistuu jotenkin. Olen pitäytynyt toistaiseksi voimasoinnuissa, koska niillä on helppo päästä alkuun. Ramonesin alkutuotanto on kiitollista opetusmateriaalia. Ja esimerkiksi Backyard Babiesin Stockholm Syndrome-levyllä on paljon yksinkertaisia riffejä.

Oikeellisuudessa pitää vain luottaa korvakuuloon tai varauksella netistä löytyviin tabulatuureihin. Kyllähän niistä moni on oikeinkin, mutta toisaalta yhdestä biisistä voi löytyä useita toisistaan poikkeavia tabeja. Viime kädessä pitää vain luottaa omiin korviin.

On kyllä erittäin palkitsevaa lopulta osata itse soittaa ihan yksinkertainenkin biisi korvakuulolta. Ja eiköhän ahkeralla harjoittelulla lopulta opi niitä vaikeampiakin. Niin ne suuretkin mestarit opettelivat

Monipuolista oppimista

Olen yrittänyt pitää soittoharjoitteluni mahdollisimman monipuolisena. Välillä tosin huomaan jumittuneen johonkin yhteen juttuun useaksi päiväksi, mutta tuon jumituksen jälkeen on mielenkiintoista huomata, että jokin aiemmin soittamani hankala osa-alue sujuukin paremmin. Jos esimerkiksi olen ensin treenannut jotain voimasointurämpytystä pari päivää turhautuneena ja sitten otan ohjelmaan vaikka sorminäppäilyä, sujuukin tuo aikaisempi voimasointubiisi paljon paremmin tällaisen näppäilysession jälkeen. Ei näin kyllä aina ole, mutta muutaman kerran olen huomannut osaavani soittaa jonkun muutaman päivän "lepäämässä" olleen jutun.

En muista mainitsinko tämän jo, mutta ihan yleensäkin olen huomannut oppivani levossa. Uuden riffin, biisin tai ihan minkä vain opin parhaiten niin, että ensin harjoittelen sitä niin, että opin muistamaan sen ja sitten menen nukkumaan. Seuraavana päivänä soitto sujuu jo paljon paremmin.

Ihana kamala kamakuume

Olennainen osa kitaransoittoharrastusta on uusista kitaroista ja vahvistimista haaveilu. Kuten blogistani on selvinnyt, soittelen tällä hetkellä Epiphone SG G-400:lla Vox VT30-vahvistimen läpi. Ja haaveilen jatkuvasti uusista kamoista. Määrittelin itselleni vuoden rajan uusien kamojen oston suhteen, eli vuoteen en saa ostaa uutta kitara tai vahvistinta (ellei ihan järjettömön hyvää tarjousta tule vastaan...). No, sen verran voin tästä lipsua, että akustisen kitaran saan hankkia jo aiemmin.

Olen pohtinut erilaisia sähkökitaravaihtoehtoja, enkä ole vielä sitä oikeaa löytänyt. Tai ehkä jo olenkin. Joskus taannoin ennen kuin olin kunnolla kitaraa käteen ottanut, ajattelin että ainoat oikeat kamat ovat Gibson Les Paul ja Marshall. Olen nyt tässä käynyt testailemassa joitakin kitaroita ja tullut siihen tulokseen, että Les Paul ei kyllä oikein sovi minun käteeni tai syliini. Tämäkin saattaa vielä muuttua. Ergonomialtaan yksi parhaista on kyllä ollut Stratocaster. Oma SG tuntuu edelleen todella hyvältä, joten tällä hetkellä haaveiden kohde onkin Gibsonin vastaava. Musta.

Hankintalistalla ovat tähän mennessä käyneet siis Les Paul, Stratocaster, Telecaster, SG ja puoliakustinenkin. Gibson 335 olisi varmaan maukas, mutta aika hintava. Ehkä Epiphone Casinokin kävisi. Puoliakustisesta haaveilu perustuu puhtaasti mielikuviin, en ole sellaista vielä testannut. Niin, ja kyllä joku ESP:n hevikeihäskin kiinnostaisi, vaikka ei minusta kyllä hevikitaristia tule.

Entä sitten vahvistimet? Seuraava hankintani sillä saralla on putkivahvistin, sen tiedän. Kaupan setä esitteli Blackstaria, ihan hyvä varmaan. Mutta tässäkin mieli alkaa kääntyä vanhoihin legendaarisiin merkkeihin. Marshall tietysti kummittelee edelleen. Viime aikoina olen usein käynyt klikkailemassa Voxin sivuja. Hienoja laitteita, hienoja mielikuvia.

Ei tästä haaveilusta ihan heti loppua tule, eikä tarvitsekaan. Uusiin kamoihin perehtyminen ja niiden kokeilu on melkein yhtä hauskaa kuin niiden hankkiminen. Eikä tule liian kalliiksi.

Seuraava hankinta on varmaan se teräskielinen akustinen. Se on kyllä sellainen suo, että vaihtoehtojen puntaroiminen voi kestää vuosikausia. Olen jo miettinyt taktiikan valmiiksi. Määrittelen ensin budjetin ja marssin johonkin kauppaan ja ostan kitaran tarjolla olevista vaihtoehdoista. Saa nähdä, onnistuuko.

Lisää bluesia

Alkaa vähitellen tuo aiemmin mainitsemani Solo Blues 1 mennä jotenkuten. Nyt vuorossa on fingerstyle bluesia Justinin DVD:n tahdissa (Walkin' Easy Blues). Kasvatin oikeaan käteen hieman pidemmät kynnet, joten näppäily onnistuu jo. "Vähän" on vielä treenattavaa kuitenkin.

Olen vihdoin oppinut soittamaan seisten. Se oli aluksi todella hankalaa, sormet eivät osuneet nauhoille lainkaan, mutta kärsivällinen treenaaminen siinäkin hommassa tuotti tulosta. Selkä ja hartiat eivät myöskään mene samalla tavalla jumiin kuin istuen soittaessa.

Kielet vireessä

Vaihdoin kielet kitaraani ensimmäistä kertaa. Kylläpä soikin kirkkaasti ja puhtaasti. Kannattaisi vaihtaa useammin. Uuden kielisetin merkki oli Olympia ja paksuus 10-46, hieman pari paksuinta kieltä rämisi nauhoja vasten, mutta en alkanut säätää tallan korkeutta. Pari päivää soitettuani yksi kieli katkesi tallan puolelta. Onneksi oli varasetti valmiina, joten vaihdoin uudestaan. En tiedä, olivatko nuo edelliset huonolaatuiset vai aiheutinko katkeamisen itse vaihto-operaatiossa. Uudet kielet ovat DR:t ja paksuus sama 10-46, mutta suureksi ihmetyksekseni nämä ovat selvästi ohuemmat. Toinen vaihto sujui jo paremmin, toivottavasti eivät ihan heti katkea.

Uuden viritysmittarinkin hankin. Edellinen oli 10 euron Harley-Benton, joka toimi silloin kun sitä huvitti. Tämä uusi on Boss, ei mikään huippulaite vieläkään, mutta tuntuu toimivan ainakin paremmin. Ja siinä on mukana metronomi.

Äänitystä

Jos kuvittelee osaavansa soittaa jotain, on hyvä kokeilla äänittää tätä osaamistaan. Siinä putoaa nopeasti takaisin maanpinnalle. Muuten vain soitellessa virheet jäävät jotenkin huomiotta, mutta kun kuuntelee omia äänityksiään jälkeenpäin, kuuluu jokainen väärä nuotti tai muu harhaliike liiankin selvästi. Ei kuulostanut blues koneelta soitettuna ihan siltä, miltä kitaran varresta omiin korviin. Hyvin opettavaista on kyllä.

Blues

Nyt kitaran soittamisen myötä olen alkanut kiinnostua bluesista ihan toden teolla. Sen lisäksi, että olen yrittänyt opetella soittamaan blues-juttuja, olen myös kantanut kirjastosta repputolkulla vanhojen blues-mestareiden levyjä kotiin ja kuunnellut niitä. Olen kyllä aiemminkin ollut jossain määrin kiinnostunut bluesista ja muutenkin juurevasta musiikista, mutta tuo kiinnostus on iskenyt kunnolla. Viime päivät olen treenannut Justinin Solo Bluesia. Kohta alkaa sujua jotenkin. Tunne puuttuu vielä, tosin.

Aaltoliikettä

Tämän lyhyen kokemukseni perusteella olen jo huomannut soitto-opettelun - ja varmaan soittamisen yleensäkin - olevan aaltoliikettä. Jonain päivinä tuntuu, että oppii paljon uutta. Jonain päivinä tuntuu, että homma polkee paikallaan. Tänään polkee paikallaan, ehkä huomenna opin taas uutta.

Siniset taivutukset

Olen näköjään aika harvakseltaan kirjoitellut tänne. No, soittanut olen kuitenkin päivittäin ja ehkä pientä kehitystäkin on tapahtunut. Toisaalta vaikeiden juttujen määrä vain lisääntyy koko ajan. Olen tässä nyt yrittänyt harjoitella yksinkertaisia blues-lickejä (mitähän ne ovat suomeksi?) ja on kyllä aika haastavaa saada soitto kuulostamaan oikealta bluesilta. Ei meinaa bendi soida tarkasti ja puhtaasti.

Rock!

No nyt alkaa tapahtua! Justinin "kurssilla" aiheena olivat tällä kertaa voimasoinnut. Niillä ja säröllä taitamatonkin saa aikaan jopa ihan oikeiden rockriffien kuuloisia juttuja. No, en nyt ihan vielä studioon lähtisi, mutta voimasoinnuilla on kiva revittää ja sitten taas palata harjoittelemaan muita perusasioita.

Ostin Suuren kitarakirjan. Monet asiat siinä ovat vielä oman osaamisalueen ulkopuolella, mutta uskon, että taitojen karttuessa siitä on vielä paljon apua. Teoksessa on myös kattavat selostukset kitaransoiton vaikuttajista ja kitaroiden kehityksestä. Tosin uusin tieto on 90-luvun alusta. Ja toinen työn alla oleva kirja ei liity pelkästään kitaran soittoon vaan musiikkiin yleensä. Se on Hanoi Rocksista kertova All Those Wasted Years. Olen nyt puolivälissä ja on kyllä aivan erinomaisen kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja. Suosittelen, jos kyseinen bändi yhtään kiinnostaa.

Mahdoton F

Nyt alkavat vähitellen yksinkertaisimmat sointuvaihdot sujua. E, A ja D vaihtuvat jo siten, että niillä voi soitella jonkinlaisia melodioita. Myös muihin perussointuihin sormet jo jotenkin asettuvat.

Mutta sitten tuli se F. Hieman kyllä lohduttaa se, että aluksi en saanut koko sointua edes soimaan ilman, että joku kieli rämisee tai jää soimatta. Vaihdot F:n ja muiden sointujen välillä ovat kyllä niin hitaita, että siinä ehtii melkein kahvit välissä keittää. Mielenkiinnolla odotan, että joskus vielä opin siirtymään F:ään ilman viivettä. Tovi siinä vielä kyllä menee.

Lisää sointuja

Sointuvalikoima lisääntyy koko ajan, toisin kahden edellisen postauksen välillä, jolloin kamppailin kolmen soinnun kanssa. Nyt voi jo alkaa tapailla ensimmäisiä biisejä, tai ainakin niitä muistuttavia sointuyhdistelmiä.

Katsoin muuten erinomaisen leffan, It Might Get Loud. Siinä Jimmy Page, The Edge ja Jack White keskustelevat ja kertovat omia näkemyksiään kitaransoitosta ja kitaroista. Ja tietysti soittavat. Suosittelen.

Ensimmäiset kehityksen askeleet

Pientä kehitystä on tapahtunut. Soinnut (A,D,E) alkavat löytyä ja soivatkin aika usein puhtaasti. Sointujen vaihto ei suju vielä kovin mallikelpoisesti, sitä treenaan nyt kovasti.

Sähkökitara on aloittelijalle palkitseva soitin, koska särösoundilla voi saada aikaan illuusion jonkinlaisesta soittotaidosta, tai ainakin virheet peittyvät.

Sormenpäät hellinä

Nyt alkavat ensimmäiset soinnut D, E ja A olla hanskassa - tai ainakin saan ne useasti soimaan puhtaasti. Seuraavaksi pitäisi oppia vaihtamaan sujuvasti soinnusta toiseen. Sormenpäät kyllä tänäänkin tietävät soittaneensa.

Apunani opiskelussa on justinguitar.com.

Tästä se alkaa

En osaa soittaa kitaraa tai mitään muutakaan soitinta, mutta olen päättänyt oppia. Musiikki on erittäin tärkeää minulle ja soittaminen on kyllä aina kiinnostanut, mutta jostain syystä opettelu on vain jäänyt. Nyt se opettelu sitten alkaa.

Tilasin Thomannilta Epiphone SG-G400-kitaran ja VOX VT30-vahvistimen. Lisäksi paketissa tulee hihna, kitarapussi, viritysmittari, piuha ja plektroja. Paketti saapui tänään ihan kotiovelle asti. Aika nopeaa toimintaa oli: laitoin tilauksen sisään viime viikon tiistaina ja tavarat olivat nyt maanantaina perillä. Ja vielä ihmetellään, miksi porukka tilaa Saksasta.

Pienen tovin ehdin testimielessä rämpyttää. Kyllä ovat sormenpäät hellänä, vaikka ihan paria sointua vain opettelin. Sormeni eivät ole mielestäni mitenkään erityisen paksut, mutta silti oli vaikeuksia saada ne mahtumaan nauhoille. Kai se siitä alkaa luonnistua, kunhan vähän ehdin treenata.

Tuo yläbannerin kuva on otettu Epiphonen sivuilta, vaihdan sen varmaan tässä piakkoin itse ottamaani ja laitan muutenkin kuvia kamoista. Ja ääninäytteitä tietenkin.