Edellisestä päivityksestä on taas kulunut tovi. Olen treenannut edelleen, yksin sekä opettajan johdolla. Ehkä edistynytkin pienin askelin.
Hankin taannoisilta Musiikkimessuilta M-Audion Fast Track-äänikortin. Näppärä laite. Mukana tuli myös kevytversio Pro Toolsista, mutta olen käyttänyt tuttua ja turvallista Garagebandia, joka riittää minulle tässä vaiheessa paremmin kuin hyvin. Kovin paljon julkaisukelpoista materiaalia en ole saanut aikaan, testailuja sitäki enemmän. Tällaisen hidastempoisen, etten sanoisi laahaavan bluesharjoitelman tein. Samalla kokeilin Garagebandin ajoituksenkorjausta.
Olen äänittänyt tuon kitara kytkettynä suoraan äänikorttiin, joten soundit ovat Garagebandin mallinnuksia. Seuraavaksi ostoslistalla on mikrofoni, niin äänitykset onnistuvat vahvistimien oikeilla soundeilla tai akustisella. Ja siinä vaiheessa taidotkin ovat ehkä karttuneet.
Bändihommat alkavat vähitellen kiinnostaa. Enää pitäisi löytää sopivia soittokavereita.
Nyt on pari ensimmäistä tuntia opettajan kanssa takana. On erittäin mielenkiintoista ja opettavaista. Olen joutunut/saanut opetella jotain asentoja ja sormituksia uusiksi ja oikeastaan alkanut ajatellakin eri tavalla sointujen muodostamista ja soittamista. Harjoittelu on muuttunut myös fokusoidummaksi entisen "treenataas tota biisiä, katotaas tätä riffiä"-systeemin sijaan.
Olen jatkanut kaverin kanssa soittamista, mikä sekin on todella hauskaa. Aika yksinkertaisilla jutuilla mennään edelleen, ihan kunnollinen yhteen soittaminenkin on taito, joka ei hetkessä tule.
Kiteytettynä voisi sanoa, että kitaransoitto tuntuu päivä päivältä paremmalta.
Pääsin kokeilemaan kunnolla kaverin kanssa soittamista. Ensin duona toisen kitaristin kanssa ja myöhemmin basisti-kitaristin kanssa, jolta taipui rumpujenkin soittaminen. Oli kivaa ja opettavaista. vielä kivempaa olisi, jos osaisin soittaa paremmin, mutta kai se taito kehittyy.
Jäkimmäinen sessio soitettiin isolla volumella ja heti tuli selväksi, että tuon 5w Blackstarin tehot eivät riitä kovaa puhaltavan bassokaapin tai rumpusetin kanssa. Isompaa pitäisi saada, mikäli kimppasoittelu jatkuu.
No, kamoja suuremmat puutteet ovat siis soittotaidossa, mutta siihenkin toivoakseni tulee muutos, koska alan käydä juttuja läpi opettajan kanssa. Tästä myöhemmin ehkä lisää.
And last but not least. Kokeilin myös bassonsoittoa. Aika yksinkertaisilla kuvioilla mentiin, mutta erittäin kivaa oli sekin. Bassokärpänen siis puraisi, joten aion jossain vaiheessa ehdottomasti perehtyä siihen syvemmin.
Soittoharrastus tuntuu pyörivän saavuttamattomuuden ympärillä. Taitojen lisääntyessä tunne soittotaidon oppimisesta hiipii koko ajan kauemmas. Täydellisen soundin etsiminen on loputon urakka sekin. Jos vaikka sattuisikin saamaan aikaiseksi jonkin haluamansa äänimaailman, tulee aivan varmasti mieleen jo seuraava ääni, jota aletaan tavoitella. Ja taas pitää ostaa uusi vahvistin tai pedaali. Pakko kyllä myöntää, että kesällä hankkimani Blackstar HT-5 ja vanhempi Vox Li'l Night Train täyttävät tämänhetkiset tarpeeni . Jossain vaiheessa tulee varmaan tarve isommalle äänivallille, mutta vasta sitten, jos/kun rupeaa olemaan bändikuvioita.
Ja sitten on ne soittimet. Itse himoitsin jonkin aikaa Straton terävää ja purevaa ominaissoundia. No, taloon tuli Tokain Strato (AST), joten enää tavoitteen saavuttaminen ei ole soittimesta kiinni. Ellei sitten mielessä ala pyöriä täyteläinen, tumma ja paksu äänimaailma... Ja mikäs sinne haavemaailmaan ilmestyikään? No tietysti Les Paul. Olisihan se nyt todella upea.
Vähän pitää kyllä nyt jarrutella. En ole vielä Les Paulia hankkimassa, vaan yritän välillä opetella soittamaan ja siten ansaita tuon kitaroiden kuninkaan. Jossain vaiheessa mietin vaihtoehtona esim. Epiphonen tai Tokain Les Paulia, mutta tulin siihen tulokseen, että sitten kun aika on kypsä, niin se on sitten aito Gibson. Siinä on sitten kitaraa loppuiäksi. Heh...
Kulunut kesä meni rennosti soittoharjoittelujen suhteen. Olen pääasiassa soitellut jotain biisejä, niiden osia, introja, riffejä ja sekalaisia omia sointukulkuja, jotka unohtuvat heti soitettuani ne. Varsinaiset harjoituksen ovat olleet aika vähissä. Pitää yrittää taas syksyn tullen taas alkaa harjoitella "tylsiä tekniikka- ja teoriajuttuja". Vaikka kyllä tuollainen rennompikin soittelu on varmaan jossain määrin opettavaista.
Kamanhankintakierteeni kulminoitui uuden vahvistimen hankintaan. Nyt olen sitten Blackstar HT-5:n onnellinen omistaja. Kuten tuossa Tokai-jutussani mainitsin, teki kitaran oston yhteydessä testaamani Blackstar suuren vaikutuksen. Ensin hieman harkitsin ja pohdiskelin, mutta en vain saanut mielenrauhaa. Oli sitten pakko marssia uudelleen Musamaailmaan ja ottaa vahvistin kotiin.
Onhan tuo aivan täydellinen laite, puhtaat saundit ovat puhtaita ja särökanava säröilee juuri, kuten pitääkin. Ja potkuakin löytyy riittävästi, vaikka watteja onkin vain 5. Saundivaihtoehtoja on riittävästi, vaikka ISF:n ja EQ:n tutkiminen on vielä hieman kesken.
Tilanpuutteen vuoksi on pakko luopua jostakin, joten Vox VT30 on myynnissä 120 euron hintaan.
Asetin soittoharrastukseni alussa itselleni aikarajan. Vähintään vuoden soittamisen jälkeen annoin itselleni luvan hankkia uuden sähkökitaran. En oikein itsekään ymmärrä tätä rajaa. Ensimmäisen vuoden aikana hankin uuden vahvistimen ja kaksi akustista kitaraa kuitenkin. No, nyt minun ajanlaskuni mukaan vuosi on kulunut soittoharrastuksen aloituksesta - suunnilleen ainakin - ja nyt on lupa ostaa uusi sähkis.
Mietin ja punnitsin erilaisia vaihtoehtoja. Yhdessä vaiheessa olin hankkimassa Gibson SG:tä, mutta se olisi ollut niin samanlainen entiseen Epiphone SG:hen verrattuna, joten joku muu. Les Paulkin pyöri yhtenä vaihtoehtona, mutta sitten ajattelin, että joku muu kuin humbucker-kitara. Puoliakustinen Epiphone Casino oli vahva vaihtoehto ja on edelleen, sitä en kuitenkaan vielä ostanut. Jäljelle jäivät Tele ja Strato. Teleä mietin pitkään, mutta mutta… Joskus kauan kauan sitten musiikkiin perehtymisen alkuaskeleita ottaessani Stratocaster oli ensimmäinen kitara, jonka opin tietämään. Se oli jotain hienoa ja suurta. Ja erilaisiin kitaroihin tutustuessani viime syksyllä Strato istui parhaiten käteen. Siinä se siis.
En osaa vielä nin hyvin soittaa, että haluaisin ostaa itselleni yli tuhannen euron kitaraa. Mielestäni todella hyvä kitara pitää ansaita soittotaidolla, enkä ole vielä sillä tasolla. Asetin budjetiksi yli 500 mutta alle 1000. Siihen asettuivat Meksikon Stratot ja Tokain AST. Joku on varmaan sitä mieltä, että Fender on Fender vaikka olisikin Meksikosta. Tarkoitukseni oli mennä Kitarapajaan testaamaan Meksikon Fenkkija, mutta Musamaailma oli sopivasti matkan varrella. Olen siellä käynyt aiemminkin näpelöimässä Tokain Stratoja ja vakuuttunut kitaroiden hyvästä tatsista ja liikkeen asiakaspalvelusta. Menin siis sinne testaamaan valkoista Tokain Stratoa, tai AST-50:stä. Hyvältähän se tuntui, mutta kun pääsin testihuoneeseen ja skeba kytkettiin kiinni vahvistimeen, se oli siinä. Palasin testihuoneesta takaisin kassalle ja totesin, että tätä kitaraa en käsistäni päästä. Myyjä kysyi seuraavaksi, että millainen laukku laitetaan. Love at first sight. Siinä jäi sitten Meksikon Strato testaamatta. Ja soittaahan se T.Nikkikin Tokailla.
Sivuhuomautuksena sanottakoon, että testivahvistimena käytetty Blackstar HT-20 oli aivan mieletön laite. Sellainen ehkä seuraavaksi, mutta antaa nyt toistaiseksi olla.
Vähän aikaa Tokaita soitettuani olen kyllä edelleen täysin vakuuttunut. Sointi ja tatsi ovat aivan eri luokkaa Epiphoneeni verrattuna. Unpluggedinakin se soi ja helisee paremmin. Ja tuo mallintava VOX VT30:kin soi sen kanssa ihan eri tavalla, vaikka en siihen olekaan ollut täysin tyytyväinen
Ja erityiskiitos Musamaailmalle hyvästä palvelusta.
Olen edelleen soitellut akustisella aika paljon. Kyllä välillä aina otan sähkiksen esiin, mutta jotenkin nyt akustisella soittelu tuntuu mukavimmalta. Monet ovat sitä mieltä, että soittamisen opettelu pitäisi aloittaa akustisella. Voi se tottakin olla, mutta omalla kohdallani ainakin oli kiva testailla soundeja ja efektejä, vaikka soittotaito oli aivan olematonta. Ei se vieläkään kovin korkealla tasolla ole, mutta aika ajoin kuulostaa musiikilta. Itselläni siirtyi kiinnostus sähkökitarasta akustiseeni luontevasti. Aloin vähitellen kuunnella enemmän akustisella soitettua musiikkiakin. Mahtoiko olla syy vai seuraus? Akkarissa on kaikki, ei tarvita piuhoja eikä säätämistä, soundi on luonnollinen, välillä herkkä mutta tarvittaessa myös riittävän raju.
Olen soitellut sekä sointuja rämpyttämällä että sorminäppäilyä. Tiukan sorminäppäryystreenin jälkeen on kiva sydämensä kyllyydestä täysillä vetää jotain Em-C-D-G-kuviota.
Akustinen kitara kuuluu olennaisena osana alkaneeseen kesäänkin. Mikäs sen mukavampaa kuin näppäillä kitaraa parvekkeella tai kesämökin pihalla.
Viime päivinä ole harjoitellut triadeja. Mielenkiintoista, opettavaista ja hieman hankalaa - tai ainakin totuttelua vaativaa. Triadit ovat pitkästä aikaa uusi iso asia tässä soitto-opiskelun uralla. Toki kaikki oppimani on merkittävää ja monen merkitys aukeaa vasta myöhemmin.
Triadien myötä aukeaa uusi maailma sointuihin ja otelaudan nuotteihin. Paksuimpien kielten sävelet ovat jo aika hyvin hallussa, mutta ohuimpia kieliä pitää vielä vähän miettiä. Triadien avulla nekin toivottavasti iskostuvat muistiin.
Taas tuli taloon uusi akustinen, tällä kertaa vähän isompisoundinen D-koppainen. Aiempi G-koppainen Walden muutti kesäksi maalle, josta se palautuu jälleen talveksi kaupunkiin ja palvelee varmaankin slidekitarana.
Tämä uusi soi kyllä komeasti - ja vielä komeammin sitten, kun opin kunnolla soittamaan. Soundi on G-koppaista heleämpi ja metallisempi. Pidän kyllä molemmista. Sylikitarana se on aika iso, hieman on vielä opeteltavaa asennon kanssa.
Tässä esimerkkinä jotain. Onhan tuo kyllä melkoista räpeltämistä. Meni tosin paremmin silloin, kun en äänittänyt...
Nyt on sitten ensimmäinen pedaali hankittu, Vox Classic Wah-Wah. Olen vielä alkumetreillä sen(kin) kanssa, ihan vielä ei kuulosta Hendrixiltä, vaikka oikean soundit irtoavatkin. On kyllä mielenkiintoista tutkia erilaisia juttuja ja soundeja, joita wah-wahilla saa aikaan. Ja sitten se vasta mielenkiintoista on, kun oppii soittamaan.
Viime aikoina olen soitellut aika paljon akustisella. Olen yrittänyt opetella helppoja biisejä korvakuulolta ja jos ei ole onnistunut, luntannut sitten netistä soinnut. Eihän niihin täysin voi luottaa, mutta omiin korviin voi, joten jos biisi kuulostaa oikealta, niin kyllä se sitten aika oikein on. Jos taas tuntuu vähänkin siltä, että ei mene oikein, niin ei se kyllä silloin mene. Aika vaikeaahan tuo silti on, mutta onnistuminen on sitäkin palkitsevampaa.
Muuten ohjelman mukainen harjoittelu on jäänyt hieman vähemmällä, pitäisi yrittää vähän petrata. Olen nyt jotenkin kahlannut Justin Intermediate-metodin neljännen osan. Treenailen vielä vähän niitä jo läpikäytyjä juttuja, ennen kuin siirryn viimeiseen viidenteen osaan.
Päätin hankkia huuliharpun, vaikka en osa vielä kitaraakaan kunnolla soittaa. Olen asiaa jo jonkin aikaa miettinyt ja tänään kävin F-Musiikissa ostoksilla. Pikaisen nettitutkiskelun jälkeen päädyin Hohner Marine Bandiin, jolla on pitkät perinteet bluesharpistien keskuudessa. Aloitin C-harpulla ja lisää tulee sitten, jos/kun opin ensin soittamaan.
Löysin Youtubesta ainakin ensi silmäyksellä aika perusteellisen ja hyvä opetusvideosetin. Adam Gussow opettaa perusteita ja paneutuu hieman syvemmällekin. En ole vielä kovin hyvin perehtynyt noihin, mutta uskoisin niiden olevan hyvin opettavaisia. Saattavat olla vähän liian vaikeita ihan aloittelijalla, mutta sen näkee sitten. Huomasin heti, että aluksi ei kannata harjoitella liian pitkään. Kurkku tuli jo kipeäksi, vaikka vasta vähän treenasin puhaltelua ja imua. Taitaa olla pitkä tie edessä tässäkin hommassa.
Kovin kallis harrastus huuliharpun soitto ei ole. Oma harppuni maksoi 31 euroa ja on käsittääkseni ihan laadukas.
Lopultakin. Pinch harmonics. Olen yrittänyt saada kitaraa vinkumaan, mutta heikoin tuloksin. Ihan alussa se oli täysin mahdotonta, mutta vähitellen aloin saada juonesta kiinni. Mikkien laadullakin on varmaan tekemistä asian kanssa, mutta pääosin taitaa kuitenkin olla tekniikasta kiinni. Ja vahvistimesta. Vanhalla mallintavalla sain välillä jonkinlaisen vinkunan aikaiseksi, mutta Voxin Li'l Night Trainilla portit aukesivat. Asiaa auttaa varmaan putkisärö.
Vielä pitäisi saada sormet liikkumaan otelaudalla muutenkin kuin skaalaa ylös alas. Vaikka kyllä sitäkin vinkumista ilokseen kuuntelee.
Laitan tähän listaa asioista, joita kuvittelen osaavani. Tämä lista on lähinnä tilannekartoitus nykyisestä osaamisesta itselleni. Kaikissa osa-alueissa on vielä oppimista paljon ja todennäköisesti kaikista jutuista selviää ajan myötä lisää opittavaa.
Perussoinnut
E- ja A-kielen voimasoinnut
E- tyypin barret (duuri, molli, 7)
A-tyypin barret (lisää treeniä)
Pentatoninen molliskaala parista sävellajista, G-duuriskaala, jonkinlaista improvisointia näiden pohjalta
Muutama 4-, 8- ja 16-osa-rytmikuvio
Alkeellista slide-putken käyttöä
Sekalainen määrä biisinpätkiä, jokunen helppo kokonaan, muutama klassikkoriffi. Omia sointukuvioita ja melodioita syntyy, mutta yleensä ne unohtuvat, ellen tallenna niitä koneelle tai kirjoita muistiin
12 bar blues kaikissa sävellajeissa. Tämä on tosin aika hankalaa, kun sormet eivät meinaa taipua tarpeeksi sivulle, mutta harjoittelun myötä paranee.
Jonkinlaista sorminäppäilyä
Musiikin teorian alkeita, nuotteja en vielä osaa. Aloitin juuri niiden opiskelun, tarkoitus ei ole vielä soittaa suoraan nuoteista, vaan hankkia lähinnä perustietämys aiheesta.
Tuntuu, että kulutettuun aikaan nähden olen oppinut aika vähän, mutta ei tässä toisaalta kiire ole.
Olen viime aikoina kuunnellut aika paljon Rolling Stonesia ja huomannut, että Keithin ja Ronin kitarointi on aivan ilmiömäistä, varsinkin rytmisesti. Heidän soittamisensa rytmi tulee oikea-aikaisesta soittamisesta, mutta myös oikein ajoitetuista tauoista. Kannattaa kuunnella Rollareita rytmimielessä, jos on mennyt ohi korvien.
Minulle on selvinnyt tässä matkani varrella, että yksi tärkeimmistä jutuista soittamisessa on rytmi. Se voi olla jopa tärkein.
Rytmi on keskipisteessä omassa oppimisessani tällä hetkellä ja olen harjoitellut rytmissä pysymistä soittamalla tietokoneen rumpuluuppien päälle. Ja kuinka ollakaan, eilisessä Steve Vain maailmanlaajuisessa online-kitaratunnissa sama asia tuli esiin. Stevekin soitteli rumpukoneen kanssa. Ehkä hän luki ajatukseni.
Tämä on varmaan itsestäänselvyys, mutta kerron kuitenkin. Hyvinkin yksinkertainen biisi kuulostaa hyvältä, jos sen soittaa hyvässä rytmissä. Ja vastaavasti monimutkainen ja teknisesti oikein soitettu kappale kuulostaa aivan hirveältä, jos rytmi ei ole kohdallaan.
Rytmiä voi treenata sointukuluissa, skaaloissa ja ihan missä vaan. Kaikki soitettu kannattaa mielestäni soittaa jossain rytmissä. Siitä kaikki lähtee.
Tässä rytmin harjoittelussa oman soittamisen äänittäminen on hyvä tapa tarkkailla omaa oppimistaan. Korvat - tai oikeastaan aivot - saattavat valehdella ja saada uskomaan, että soitto sujuu hyvin ja groovaa. Omien äänitysten kuunteleminen palauttaa hyvin pian maan pinnalle, koska pienikin epätarkkuus rytmissä kuuluu kyllä. Onnistuminen taas tuo valtavan mielihyvän tunteen. Sitä odotellessa. Get rhythm
Hankin uuden vahvistimen, tai oikeastaan vahvistimen ja kaapin. Heti soittourani alkumetreiltä olen kaivannut putkivahvistimen lämmintä ja luonnollisen kuuloista soundia. Ensimmäinen vahvistimeni, mallintava Vox VT30 on ihan pätevä laite, mutta ei kuitenkaan juuri sitä, mitä haluan.
VT30:n etu on monipuolisuus. Siinä on speksilistan mukaan 33 vahvistinmallinnusta ja 22 efektiä, muistipaikkoja ym, ym. Olen viettänyt monta mielenkiintoista hetkeä sen kanssa testaillen erilaisia soundi- ja efektiyhdistelmiä, matka on ollut hyvin opettavainen. Tutkistelujen jälkeen olen joutunut myöntämään, että laitteesta löytyy oikeastaan muutama mielestäni käyttökelpoinen soundi. Kliinit soundit ovat toimivia ja esimerkiksi kaiun kanssa ne kuulostavat hyviltä, särösoundipuolella on yksi tai kaksi aika mukavaa vaihtoehtoa. Hevimmät särösoundit ovat jotenkin liian bassovoittoisia ja löysiä. Lisäksi VT:n äänimaailma on liian digitaalisen kuuloinen. Vaikka VT joutuikin vähäksi aikaa jäähylle, en aio ainakaan vielä luopua siitä juuri noiden efektien ja monipuolisten soundien takia.
Entä tämä uusi sitten? Olen siis haaveillut koko ajan putkivahvistimesta, tarkoituksenani oli ostaa joku pikkucombo. Yksi vahva ehdokas listalla oli Blackstar HT-5, mutta Voxin vintage-imago vei sitten mukanaan. Voxin combokandidaatti oli AC4TV, joka mielessäni marssinkin paikalliseen musakauppaan, Albertinkadun DLX:ään. Siellä Vox-ryhmästä nousi kuitenkin esiin pieni Night Train, jonka edessä olin heti myyty. Olin ihaillut isompaa 15W Night Train-nuppia jo aiemmin kitaralehdistä, mutta se on ehkä hieman ylimitoitettu makuuhuonesoitteluun ja vaatisi vielä kaapinkin. Tämä 2W Li'L Night Train on sitä vastoin täydellinen laite siihen hommaan. Ja pakettiin kuului vielä pikkukaappi. Ihan siltä seisomalta en laitetta ostanut, vaan menin kotiin, tutkin nettiä, lueskelin ja harkitsin. Lyhyeksi jääneen harkinnan jälkeen hyppäsin autoon ja hurautin takaisin liikkeeseen. Se oli siinä
Entä soundi? Päinvastoin kuin VT30:ssä, Li'l Night Trainissä on oikestaan vain yksi soundi pienillä variaatioilla, mutta se onkin sitten todella maukas. Ja se riittää.
Aivan absoluuttisen kirkasta ja puhdasta soundia siitä ei saa irti, vaan ihan pieni särönpoikanen on taustalla koko ajan. Puolisäröinen "crunchy" bluessoundi on mehevä ja täydellä säröllä rouhii juuri niin kuin pitääkin. Sisuksia raastavaa metallia ei tällä soiteta, mutta ei ole tarkoituskaan. Pieni kaappi saa aikaan mukavan kotoisen pienen äänimaailman.
Säätönappulat ovat, gain, treble, bass, volume, bright/thick sekä virtakytkin. Thick-valitsin kytkee pois bass- ja treble-säätimet. Äänityslaitteistoni on sen verran heikko, että minun ei kannata tähän laittaa soundiesimerkkejä. Niitä löytyy vaikkapa tuosta ylläolevasta Youtube-pätkästä.
Vähän edittiä tähän loppuun:Kyllä tuo kliini soundi on melkoisen kliini, ilman säröä.
Olen lähes koko aktiivisen musiikinkuuntelu-urani aikana kuullut paljonkin Led Zeppeliniä, mutta en ole tarkemmin perehtynyt yhtyeeseen, eikä minulle ole ollut lainkaan heidän levyjään. Taannoisessa It Might Get Loud-dokumentissa esiintynyt Jimmy Page herätti mielenkiintoni, mutta varsinaisesti minut herätti Mick Wallin-biografia When Giants Walked the Earth.
Kirjan inspiroimana aloin hankkia levyjä, nyt hyllyssä on II, III, IV ja Coda (jota en ole vielä kuunnellut). Ykkönen puuttuu vielä näistä merkkipaaluista. Eipä ole turhaan tämäkään bändi legendaksi noussut. Levyillä on aivan mielettömiä biisejä ja Jimmyn soittoa ja kitarasoundeja voi kuunnella loputtomiin. Kirjassa olevat tarinat biisien takaa tekevät kuuntelusta vieläkin mielenkiintoisempaa. Esimerkiksi Rock & Roll syntyi puolivahingossa samaan tapaan kuin Hurriganesin Get On. Bändi oli studiossa levyttämässä jotain aivan muuta, mutta John "Bonzo" Bonham alkoi soittaa Keep on Knockingin rumpukuviota ja muut lähtivät mukaan. Robert Plant keksi sanat lennossa. Ja taas oli yksi klassikko syntynyt.
Suosittelen todella lämpimästi tutustumaan bändiin ja kirjaan, varsinkin jos Zeppelin on jäänyt hieman vieraaksi.
Ostin sitten vihdoin akustisen teräskielisen kitaran. Soitin on Walden G570TB, edullisemman pään kiinassa tehty kitara, mutta ainakin omiin tarpeisiin täydellinen. Ja netistä kaivelemieni kokemusten perusteella tuntuisi olevan ihan hyväkin. Hienosti kyllä soi.
Ostin kitaran DLX Musicista, jossa palvelu ja asiantuntemus olivat kohdallaan. Minulla oli mahdollisuus rauhassa kokeilla ja vertailla vaihtoehtoja, ja niin teinkin. Tarjolla oli useampi vaihtoehto samassa hintaluokassa, esim pohdiskelin D- ja G mallien ja kuusen tai seetrin välillä. Päädyin sitten G-malliin ja tobacco burst-väriin.
Seuraavaksi päivittyy sähkökitaraosasto, mutta siihen mene vielä hetki.
Edellisestä kirjoituksesta on jo jonkin aikaa kulunut. Uskon, että olen edistynyt jonkin verran. Harjoittelurutiinini ovat selkeytyneet ja aiemmin vaikeat asiat sujuvat jo jotenkin. Toisaalta on tullut roppakaupalla uusia asioita, jotka eivät suju. Tämähän on normaali trendi kaikissa uusissa opittavissa jutuissa, oppimisen myötä tietoisuus omista puutteista kasvaa.
Olen alkanut opiskella Justinguitarin Intermediate method-jaksoa. Kuten hän johdannossa sanookin, vaatii se enemmän aikaa kuin beginners-osio. Hyvä niin. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että opin kyllä jossain vaiheessa soittamaankin vielä.
