perjantai 28. tammikuuta 2011

Uusi akustinen kitara

Ostin sitten vihdoin akustisen teräskielisen kitaran. Soitin on Walden G570TB, edullisemman pään kiinassa tehty kitara, mutta ainakin omiin tarpeisiin täydellinen. Ja netistä kaivelemieni kokemusten perusteella tuntuisi olevan ihan hyväkin. Hienosti kyllä soi.

Ostin kitaran DLX Musicista, jossa palvelu ja asiantuntemus olivat kohdallaan. Minulla oli mahdollisuus rauhassa kokeilla ja vertailla vaihtoehtoja, ja niin teinkin. Tarjolla oli useampi vaihtoehto samassa hintaluokassa, esim pohdiskelin D- ja G mallien ja kuusen tai seetrin välillä. Päädyin sitten G-malliin ja tobacco burst-väriin.

Seuraavaksi päivittyy sähkökitaraosasto, mutta siihen mene vielä hetki.

Harjoittelu etenee

Edellisestä kirjoituksesta on jo jonkin aikaa kulunut. Uskon, että olen edistynyt jonkin verran. Harjoittelurutiinini ovat selkeytyneet ja aiemmin vaikeat asiat sujuvat jo jotenkin. Toisaalta on tullut roppakaupalla uusia asioita, jotka eivät suju. Tämähän on normaali trendi kaikissa uusissa opittavissa jutuissa, oppimisen myötä tietoisuus omista puutteista kasvaa.

Olen alkanut opiskella Justinguitarin Intermediate method-jaksoa. Kuten hän johdannossa sanookin, vaatii se enemmän aikaa kuin beginners-osio. Hyvä niin. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että opin kyllä jossain vaiheessa soittamaankin vielä.