Luova tila

Vasara osui vasemman käden nimettömään, joten tuli muutaman päivän soittotauko ja aikaa pohdiskella  vaikkapa luovuutta.

Millainen ja milloin on luova tila? Seuraavassa hieman omia mietteitä.

Vaikka olen aamuihminen ja energisimmilläni aamuisin, luovimmat hetkeni musiikin parissa olen viettänyt iltaisin. Yleensä työhön tai vaikkapa urheiluun liittyvät suoritteet on parasta suorittaa päivän alkupäässä jolloin on eniten voimavaroja, mutta pimenevä ilta ja musiikki sopivat jotenkin yhteen. Iltaisin mieli rauhoittuu ja alitajunta pääsee valloilleen. Iltaisin ja öisin alkaa paheellinen elämä ja siihen on kautta historian liittynyt aina musiikki.

Luova mielentila on erittäin mielenkiintoinen juttu. Olen harrastanut valokuvausta useamman vuoden ennen musiikkia ja molemmissa olen huomannut saman ilmiön. Jotta voisi kunnolla luoda jotain, pitää irrottautua normaalista, vallitsevasta mielentilasta jonnekin muualle. Pitää pystyä keskittymään täysin käynnissä olevaan prosessiin ilman häiritseviä tekijöitä tai ajatuksia.  Siinä tilassa aika ja paikka menettävät merkityksensä ja jotain hienoa saattaa - huom - saattaa syntyä. Tämä voi tuntua sivullisista epäsosiaaliselta, mutta on se vain on välttämätöntä. Ymmärrän täysin bändejä, jotka sulkeutuvat jonnekin piilopirttiin viikoiksi levyä tekemään. Homma vain ei onnistu ihmisten ilmoilla. Varmaan tässäkin on poikkeuksia.

Kun muusikonalku linnoittautuu makuuhuoneeseen luomaan kesken perheen ilta-askareiden, on vaara ristiriitatilanteelle tosiasia. Parasta olisikin - itselle ja muille - että tätä luovuutta pääsisi viljelemään jonnekin inspiroivaan ympäristöön omaan rauhaansa. Sen jälkeen voi taas antaa kaikkensa sosiaalisessa elämässä.

Millaisia mietteitä muilla on aiheesta?

Palautekysely

Tilastojen mukaan tätä blogia lukeekin jopa muutama ihminen. Se on erittäin mukavaa, varsinkin kun alun alkaen tein tätä pääasiassa vain itselleni. Kartoittaakseni lukijakunnan mielipiteitä, seuraa vapaamuotoinen interaktiivinen osuus.

Alla muutama kysymys, joihin saa vastailla. Tai sitten voi kirjoittaa ihan mitä mieleen juolahtaa.

Miten löysit Kitaralla-blogin

Onko blogi kiinnostava?

Millaista sisältöä haluaisit blogiin?
-juttuja soittamisesta ja sen opiskelusta
-juttuja kitaroista, vahvistimista ja laitteista
-juttuja keikoista ja levyistä

Kannattaisiko nuo haparoivat soittonäytteet jättää kokonaan pois?

Tuleeko mieleen jotain muuta?

Kiitos.

Kasvojenkohotusta ja samaa vanhaa

Uudistin blogin ulkoasua raikkaammaksi ja vaihdoin samalla tylsän bannerikuvan. Nyt on hyvä.

Tuntuu, että soitto ei uudistu samalla tavalla. Olen huomannut, että soittoni kuulostaa jotenkin samanlaiselta. Kehittelen erilaisia melodioita ja sointukuvioita, mutta niihin yhdistetyt soolot/leadit toistavat sitä samaa kaavaa. Pitäisi jotenkin löytämään jotain uusia juttuja. No, soittamalla ja erilaista musaa kuuntelemalla homma varmaankin ja toivottavasti kehittyy.

Työttömyyden hyvä puoli on se, että nyt on aikaa soitella. Vielä pitäisi oppia soittamaan niin hyvin, ettei tarvitsisi käydä töissä lainkaan. No, Aerosmithiä lainatakseni: " Dream on". Eli ei ole tässä vaiheessa realistinen ajatus. Toinen hyvä puoli on se, että nyt ei edes kannata haaveilla uusista laitteista, vaan on tyytyminen olemassaoleviin. Voi siis keskittyä olennaiseen.

Slide

Hankin tuossa taannoin uuden messinkisen slide-putken, lasiputki minulla jo olikin. Myönnän, että slidella soittamiseni on enemmänkin rämpyttelyä, mutta hauskaa silti. Sitähän koko soittoharrastus ainakin minulle on.

Tein aikani kuluksi pari ääninäytettä messinki- ja lasislidella. Soitettu ns. ykkösellä sisään, minkä kyllä kuulee, eikä ääntä ole muokattu mitenkään. Vähän rämisee ja kolisee.

Kitara on Walden G570 TB ja mikki Shure SM57.

Pidän enemmän messinkisestä. Se on hieman ohuempi, eikä hölsky sormessa niin paljon kuin lasinen. Soundikin miellyttää korvaani.









Messinkislide

Lasislide

Keikka-arvio: Eric Sardinas & Big Motor, Tavastia 16.10.2012

Eric Sardinas - slide-kitaran Steve Vai

Eric Sardinas oli jäänyt minulle vieraaksi tähän asti. Kaverini kehui Ericin edellisen keikan olleen erinomainen, joten päätin heti tilaisuuden tullen käydä tutustumassa. Kuuntelin Spotifystä paria edellistä levyä ja vakuutuin. Hyvältä kuulosti.

Tavastia ei ollut läheskään täynnä, mutta salin takaosa oli peitetty väliseinällä, joten tyhjän tilan tuntu ei häirinnyt. Bändi tuli lavalle ja Eric Sardinas aloitti heti rennolla jutustelulla ja yleisön kanssa keskustelemalla. Ja tietenkin soittamalla. Alkusooloilun jälkeen bändinsä Big Motor käynnistyi ja heitti ison vaihteen silmään. 

Rummut, basso ja sähköinen resonaattorikitara + Ampegin rantasauna ja Marshall JCM-800. Se riitti. Sardinasilla kaksi kitaraa, joita vuorotteli -  ja tietenkin se slide. Musa oli vaihteli perinteisemmän bluesin ja modernimman, aika raskaankin ilmaisun välillä. Tunnelma oli lämmin ja vuorovaikutteinen, Eric kyseli yleisön fiiiliksiä ja yleisö vastaili. 

Sardinas käytti dynamiikkaa hyödykseen. Välillä soitto oli raivoisaa ja kovaäänistä, välillä hän väänsi volat nollaan kitarasta ja soitti pelkästään akustisesti ja lauloi ilman mikkiä. Ja sormet sekä slide liikkuivat todella liukkaasti. 

Basisti Levell Price

Bändi oli myös todella erinomainen. Rumpali Chris Frazier soitti tiukkaa ja tukevaa biittiä ja täytti paikkansa täydellisesti. Basisti Levell Price taas oli oman lukunsa. Iso partainen kaveri, jonka jyhkeä olemus täytti lavan koko oikean puolen ja vähintään yhtä jyhkeä bassosoundi koko salin. Aluksi hän vain komppasi tukevasti, mutta kitarasankarin tauon aikana bassotaituri pääsi kunnolla irti. Enpä muista kuulleeni sellaista basson soittoa. Basso kuulosti yhtäaikaa bassolta ja kitaralta, rytmi- ja soolosoittimelta. Ja koko pedal-board oli käytössä.

Sardinas palasi tauolta ja paahto jatkui. Kellon katsominenkin unohtui, mutta taisi siinä ainakin puolitoista tuntia vierähtää. Yhden encoren vetivät loppuun.

Olipa hyvä keikka, viisi tähteä. Kannatttaa tutustua!

Papat jyrää

Rollareilta on tullut uutta matskua. Toimii!

Levyarvio: The 69 Eyes - X

Olen pitkän linjan 69 Eyes-fani. Seurasin bändin uraa jo 90-luvulla ja Blessed Be oli ensimmäinen ostamani heidän levynsä. Juuri tuolla levyllä he sukelsivat syvälle goottimaailmaan. Nyt vuosia on vierinyt ja juuri ilmestyi kymmenes albumi.

X ilmestyi jo toista viikkoa sitten, mutta kirjoitan tätä juttua vasta nyt ihan tarkoituksella. Halusin kuunnella biisit useampaan kertaan ennen "tuomitsemista". Lehdissä on nimittäin ollut paljon pikaisen ensivaikutelman perusteella tehtyjä arvioita. Oikeastaan ensi kuulemalta ajattelin, että tästä albumista eivät rockpoliisit pidä. Ja oikeassa näköjään olin.

Myönnettäköön, että X:n ensitahdit eivät vakuuttaneet ja räjäyttäneet tajuntaa samalla tavalla kuin kuusysien edellinen Back In Blood. Tuli vähän vaisumpi fiilis.

Eka sinkkubiisi ja radiossa soinut Red on komea ja synkkä hienolla kertosäkeella koristeltu veisu, mutta ehkä vähän junnaava ja itseään toistava. Odottelin siis varsinaista albumia innolla. Miten kävi?

Alla muutamalla rivillä jokaisen biisin herättämät fiilikset.

Levyn aloittaa Love Runs Away, jonka melodia soljuu hienosti ja komppi pitää lennossa.

Tonight kuulostaa aika paljon Never Say Die-biisiltä. Mutta saahan itseään kierrättää. Jyrkillä vähän "omituinen" lauluääni, ei kuulosta itseltään.

Blackin kertosäe tarttuu. Itse ainakin huomaan lauleskelevani "I want you back, in black..."

If You Love Me The Morning After. Säkeistöstä tulee mieleen Gothic Girl. Kertosäkeessä hieno ja kaunis melodia.

Red. Kertsin toistosta huolimatta komea biisi. Sanojen kuunteleminen auttaa ymmärtämään kokonaisuuden. Jotain traagista on tapahtunut rakkauselämässä jollekin. Tämä näyttäisi olevan kantava teema koko albumilla. Sanoja kuunnellessa tulee aika synkkä fiilis.

I Love The Darkness In You. Kuulostaa Bauhausilta.

Borderline. Kitarat kaikuvat ja tunnelma on melankolinen.

I'm ready. Levyn ensimmäinen varsinainen rockbiisi. Kuulostaa vähän samalta kuin Angels-levyn Rocker.

I Know What You Did Last Summer. Pitäähän levyllä ainakin yksi kauhuleffaviittaus olla. Aika perusbiisi.

When Love Comes To An End. Bändi päättää usein (yleensä) levynsä slovariin, kuten nytkin. Ja synkkiin tunnelmiin ainakin nyt.


Siinäpä se. X vaatii useamman kuuntelun avatuakseen ja on parhaimmillaan pimeänä sateisena syysiltana. Avauduttuaan tämä on ihan hyvä, mutta ei nouse kärkipäähän 69 Eyes-asteikolla. Neljä tähteä kaikkien levyjen joukossa, mutta kolme 69 Eyes-kataloogissa.

Seuraavaksi kuulisin mielelläni sitä vanhaa sleaze/katurockia tämänpäivän soundeilla ja tuotannolla.