sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Gibson Les Paul Studio 60's Tribute


Sain vihdoin yhden haaveistani toteutettua. Nyt on Gibson Les Paul talossa. Omassa luokittelussani (ja ehkä jonkun muunkin) Stratocaster ja Les Paul ovat sähkökitaroiden virstanpylväät. Strato-mallista seinällä roikkuu Tokai ja nyt sitten on sen kaverina Gibson.

Kyseinen Les Paul täyttää vielä toisenkin toiveeni - P90-mikit. Oikeastaan olen etsiskellyt Les Paul Junioria, mutta kun tämä Studio-malli tuli vastaan, oli pakko antaa periksi. Bändikaveri hankki kyseisen instrumentin jokin aika sitten ja iskin siihen heti silmäni. Ja nyt sitten aika oli kypsä.











Malli on Les Paul Studio 60's Tribute, väri on Worn Cherry Burst, hieman kulutettu. Studio on varsinaista Les Paulia hieman kevyempi ja edullisempi. Olen muutamaa "oikeaa" Les Paulia kokeillut, eivätkä ne tuntuneet oikein mukavilta. Liian painavia. Tämä on sopivan painoinen, taisi olla 3,3kg.

Les Paulin soundi miellyttää kyllä. Tähän asti olen soittanut Tokain stratolla ja siihen verrattuna soundi on paksumpi ja tukevampi, mutta silti kevyehkö verrattuna humbuckeihin. Mikit hurisevat jonkin verran, mutta ei se ainakaan minua häiritse. Strato-soittaja on tottunut hurinaan.

Action on tällä hetkellä säädetty korkeammaksi kuin Tokaissa, mutta siihen tottuu kyllä aika nopeasti. Ja voihan sitä säätää.Kitaran soittotuntuma ja olemus hyvin rock. Se oikeastaan vaatii pitkää hihnaa ja haara-asentoa.

Olen nyt hankkimisen jälkeen soittanut kaikki treenit tällä, jotta se tulisi mahdollisimman tutuksi. Strato säilyy kyllä mukana myös, koska joihinkin biiseihin se vain sopii paremmin.

Hieno peli!

(Vielä puuttuu Tele)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Still Alive

Edellisestä päivityksestä on näköjään kulunut yli vuosi. Kylläpä aika rientää. Tuolloin tuli pakollinen soittotauko sormivamman takia. Vamma parani nopeasti ja soittokin jatkui, ja jatkuu edelleen. Kalusto on päivittynyt ja soittotaidotkin toivottavasti kehittyneet. Ainakin olen harjoitellut ahkerasti.

Merkittävin uutinen soittorintamallani on bändihommien aktivoituminen. Soittelin suunnilleen vuoden verran kaverin kanssa akustisesti duona ja viime keväänä (2013) mukaan tulivat rumpali ja basisti. Aloitimme covereilla, mutta aika pian rupesimme tekemään omia biisejä. Kohta alkaa olla keikkasetti kasassa. Ehkä piakkoin voimme julkistaa jotain matskua.

Bändin kanssa ei ole vielä ollut keikkaa, mutta yksi akustinen duokeikka vedettiin synttäreillä. Se meni olosuhteisiin nähden hyvin. Hieman jännitti ja pikkuvirheitä tuli, mutta ne kuulunevat asiaan. Keikasta jäi hyvä fiilis, joten odotan innolla seuraavaa.

Olen soitellut myös omia juttujani edelleen soundcloudiin. Aika vaihtelevantasoisia nuo ovat ja pääasiassa pikaisen inspiraation ja äänityksen tuloksia. Kun jokin idea tulee mieleen, se on pakko soittaa "pois".

Tässä nämä päällimmäiset kuulumiset. Kerron kalustouutisia sitten omissa päivityksissään.

torstai 1. marraskuuta 2012

Luova tila

Vasara osui vasemman käden nimettömään, joten tuli muutaman päivän soittotauko ja aikaa pohdiskella  vaikkapa luovuutta.

Millainen ja milloin on luova tila? Seuraavassa hieman omia mietteitä.

Vaikka olen aamuihminen ja energisimmilläni aamuisin, luovimmat hetkeni musiikin parissa olen viettänyt iltaisin. Yleensä työhön tai vaikkapa urheiluun liittyvät suoritteet on parasta suorittaa päivän alkupäässä jolloin on eniten voimavaroja, mutta pimenevä ilta ja musiikki sopivat jotenkin yhteen. Iltaisin mieli rauhoittuu ja alitajunta pääsee valloilleen. Iltaisin ja öisin alkaa paheellinen elämä ja siihen on kautta historian liittynyt aina musiikki.

Luova mielentila on erittäin mielenkiintoinen juttu. Olen harrastanut valokuvausta useamman vuoden ennen musiikkia ja molemmissa olen huomannut saman ilmiön. Jotta voisi kunnolla luoda jotain, pitää irrottautua normaalista, vallitsevasta mielentilasta jonnekin muualle. Pitää pystyä keskittymään täysin käynnissä olevaan prosessiin ilman häiritseviä tekijöitä tai ajatuksia.  Siinä tilassa aika ja paikka menettävät merkityksensä ja jotain hienoa saattaa - huom - saattaa syntyä. Tämä voi tuntua sivullisista epäsosiaaliselta, mutta on se vain on välttämätöntä. Ymmärrän täysin bändejä, jotka sulkeutuvat jonnekin piilopirttiin viikoiksi levyä tekemään. Homma vain ei onnistu ihmisten ilmoilla. Varmaan tässäkin on poikkeuksia.

Kun muusikonalku linnoittautuu makuuhuoneeseen luomaan kesken perheen ilta-askareiden, on vaara ristiriitatilanteelle tosiasia. Parasta olisikin - itselle ja muille - että tätä luovuutta pääsisi viljelemään jonnekin inspiroivaan ympäristöön omaan rauhaansa. Sen jälkeen voi taas antaa kaikkensa sosiaalisessa elämässä.

Millaisia mietteitä muilla on aiheesta?

perjantai 26. lokakuuta 2012

Palautekysely

Tilastojen mukaan tätä blogia lukeekin jopa muutama ihminen. Se on erittäin mukavaa, varsinkin kun alun alkaen tein tätä pääasiassa vain itselleni. Kartoittaakseni lukijakunnan mielipiteitä, seuraa vapaamuotoinen interaktiivinen osuus.

Alla muutama kysymys, joihin saa vastailla. Tai sitten voi kirjoittaa ihan mitä mieleen juolahtaa.

Miten löysit Kitaralla-blogin

Onko blogi kiinnostava?

Millaista sisältöä haluaisit blogiin?
-juttuja soittamisesta ja sen opiskelusta
-juttuja kitaroista, vahvistimista ja laitteista
-juttuja keikoista ja levyistä

Kannattaisiko nuo haparoivat soittonäytteet jättää kokonaan pois?

Tuleeko mieleen jotain muuta?

Kiitos.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kasvojenkohotusta ja samaa vanhaa

Uudistin blogin ulkoasua raikkaammaksi ja vaihdoin samalla tylsän bannerikuvan. Nyt on hyvä.

Tuntuu, että soitto ei uudistu samalla tavalla. Olen huomannut, että soittoni kuulostaa jotenkin samanlaiselta. Kehittelen erilaisia melodioita ja sointukuvioita, mutta niihin yhdistetyt soolot/leadit toistavat sitä samaa kaavaa. Pitäisi jotenkin löytämään jotain uusia juttuja. No, soittamalla ja erilaista musaa kuuntelemalla homma varmaankin ja toivottavasti kehittyy.

Työttömyyden hyvä puoli on se, että nyt on aikaa soitella. Vielä pitäisi oppia soittamaan niin hyvin, ettei tarvitsisi käydä töissä lainkaan. No, Aerosmithiä lainatakseni: " Dream on". Eli ei ole tässä vaiheessa realistinen ajatus. Toinen hyvä puoli on se, että nyt ei edes kannata haaveilla uusista laitteista, vaan on tyytyminen olemassaoleviin. Voi siis keskittyä olennaiseen.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Slide



Hankin tuossa taannoin uuden messinkisen slide-putken, lasiputki minulla jo olikin. Myönnän, että slidella soittamiseni on enemmänkin rämpyttelyä, mutta hauskaa silti. Sitähän koko soittoharrastus ainakin minulle on.

(EDIT: ääninäytteet poistettu)

Tein aikani kuluksi pari ääninäytettä messinki- ja lasislidella. Soitettu ns. ykkösellä sisään, minkä kyllä kuulee, eikä ääntä ole muokattu mitenkään. Vähän rämisee ja kolisee.

Kitara on Walden G570 TB ja mikki Shure SM57.

Pidän enemmän messinkisestä. Se on hieman ohuempi, eikä hölsky sormessa niin paljon kuin lasinen. Soundikin miellyttää korvaani.


torstai 18. lokakuuta 2012

Keikka-arvio: Eric Sardinas & Big Motor, Tavastia 16.10.2012


Eric Sardinas - slide-kitaran Steve Vai
Eric Sardinas oli jäänyt minulle vieraaksi tähän asti. Kaverini kehui Ericin edellisen keikan olleen erinomainen, joten päätin heti tilaisuuden tullen käydä tutustumassa. Kuuntelin Spotifystä paria edellistä levyä ja vakuutuin. Hyvältä kuulosti.

Tavastia ei ollut läheskään täynnä, mutta salin takaosa oli peitetty väliseinällä, joten tyhjän tilan tuntu ei häirinnyt. Bändi tuli lavalle ja Eric Sardinas aloitti heti rennolla jutustelulla ja yleisön kanssa keskustelemalla. Ja tietenkin soittamalla. Alkusooloilun jälkeen bändinsä Big Motor käynnistyi ja heitti ison vaihteen silmään. 

Rummut, basso ja sähköinen resonaattorikitara + Ampegin rantasauna ja Marshall JCM-800. Se riitti. Sardinasilla kaksi kitaraa, joita vuorotteli -  ja tietenkin se slide. Musa oli vaihteli perinteisemmän bluesin ja modernimman, aika raskaankin ilmaisun välillä. Tunnelma oli lämmin ja vuorovaikutteinen, Eric kyseli yleisön fiiiliksiä ja yleisö vastaili. 

Sardinas käytti dynamiikkaa hyödykseen. Välillä soitto oli raivoisaa ja kovaäänistä, välillä hän väänsi volat nollaan kitarasta ja soitti pelkästään akustisesti ja lauloi ilman mikkiä. Ja sormet sekä slide liikkuivat todella liukkaasti. 

Basisti Levell Price
Bändi oli myös todella erinomainen. Rumpali Chris Frazier soitti tiukkaa ja tukevaa biittiä ja täytti paikkansa täydellisesti. Basisti Levell Price taas oli oman lukunsa. Iso partainen kaveri, jonka jyhkeä olemus täytti lavan koko oikean puolen ja vähintään yhtä jyhkeä bassosoundi koko salin. Aluksi hän vain komppasi tukevasti, mutta kitarasankarin tauon aikana bassotaituri pääsi kunnolla irti. Enpä muista kuulleeni sellaista basson soittoa. Basso kuulosti yhtäaikaa bassolta ja kitaralta, rytmi- ja soolosoittimelta. Ja koko pedal-board oli käytössä.

Sardinas palasi tauolta ja paahto jatkui. Kellon katsominenkin unohtui, mutta taisi siinä ainakin puolitoista tuntia vierähtää. Yhden encoren vetivät loppuun.

Olipa hyvä keikka, viisi tähteä. Kannatttaa tutustua!