Laitan tähän listaa asioista, joita kuvittelen osaavani. Tämä lista on lähinnä tilannekartoitus nykyisestä osaamisesta itselleni. Kaikissa osa-alueissa on vielä oppimista paljon ja todennäköisesti kaikista jutuista selviää ajan myötä lisää opittavaa.
Perussoinnut
E- ja A-kielen voimasoinnut
E- tyypin barret (duuri, molli, 7)
A-tyypin barret (lisää treeniä)
Pentatoninen molliskaala parista sävellajista, G-duuriskaala, jonkinlaista improvisointia näiden pohjalta
Muutama 4-, 8- ja 16-osa-rytmikuvio
Alkeellista slide-putken käyttöä
Sekalainen määrä biisinpätkiä, jokunen helppo kokonaan, muutama klassikkoriffi. Omia sointukuvioita ja melodioita syntyy, mutta yleensä ne unohtuvat, ellen tallenna niitä koneelle tai kirjoita muistiin
12 bar blues kaikissa sävellajeissa. Tämä on tosin aika hankalaa, kun sormet eivät meinaa taipua tarpeeksi sivulle, mutta harjoittelun myötä paranee.
Jonkinlaista sorminäppäilyä
Musiikin teorian alkeita, nuotteja en vielä osaa. Aloitin juuri niiden opiskelun, tarkoitus ei ole vielä soittaa suoraan nuoteista, vaan hankkia lähinnä perustietämys aiheesta.
Tuntuu, että kulutettuun aikaan nähden olen oppinut aika vähän, mutta ei tässä toisaalta kiire ole.
Olen viime aikoina kuunnellut aika paljon Rolling Stonesia ja huomannut, että Keithin ja Ronin kitarointi on aivan ilmiömäistä, varsinkin rytmisesti. Heidän soittamisensa rytmi tulee oikea-aikaisesta soittamisesta, mutta myös oikein ajoitetuista tauoista. Kannattaa kuunnella Rollareita rytmimielessä, jos on mennyt ohi korvien.
Minulle on selvinnyt tässä matkani varrella, että yksi tärkeimmistä jutuista soittamisessa on rytmi. Se voi olla jopa tärkein.
Rytmi on keskipisteessä omassa oppimisessani tällä hetkellä ja olen harjoitellut rytmissä pysymistä soittamalla tietokoneen rumpuluuppien päälle. Ja kuinka ollakaan, eilisessä Steve Vain maailmanlaajuisessa online-kitaratunnissa sama asia tuli esiin. Stevekin soitteli rumpukoneen kanssa. Ehkä hän luki ajatukseni.
Tämä on varmaan itsestäänselvyys, mutta kerron kuitenkin. Hyvinkin yksinkertainen biisi kuulostaa hyvältä, jos sen soittaa hyvässä rytmissä. Ja vastaavasti monimutkainen ja teknisesti oikein soitettu kappale kuulostaa aivan hirveältä, jos rytmi ei ole kohdallaan.
Rytmiä voi treenata sointukuluissa, skaaloissa ja ihan missä vaan. Kaikki soitettu kannattaa mielestäni soittaa jossain rytmissä. Siitä kaikki lähtee.
Tässä rytmin harjoittelussa oman soittamisen äänittäminen on hyvä tapa tarkkailla omaa oppimistaan. Korvat - tai oikeastaan aivot - saattavat valehdella ja saada uskomaan, että soitto sujuu hyvin ja groovaa. Omien äänitysten kuunteleminen palauttaa hyvin pian maan pinnalle, koska pienikin epätarkkuus rytmissä kuuluu kyllä. Onnistuminen taas tuo valtavan mielihyvän tunteen. Sitä odotellessa. Get rhythm
Hankin uuden vahvistimen, tai oikeastaan vahvistimen ja kaapin. Heti soittourani alkumetreiltä olen kaivannut putkivahvistimen lämmintä ja luonnollisen kuuloista soundia. Ensimmäinen vahvistimeni, mallintava Vox VT30 on ihan pätevä laite, mutta ei kuitenkaan juuri sitä, mitä haluan.
VT30:n etu on monipuolisuus. Siinä on speksilistan mukaan 33 vahvistinmallinnusta ja 22 efektiä, muistipaikkoja ym, ym. Olen viettänyt monta mielenkiintoista hetkeä sen kanssa testaillen erilaisia soundi- ja efektiyhdistelmiä, matka on ollut hyvin opettavainen. Tutkistelujen jälkeen olen joutunut myöntämään, että laitteesta löytyy oikeastaan muutama mielestäni käyttökelpoinen soundi. Kliinit soundit ovat toimivia ja esimerkiksi kaiun kanssa ne kuulostavat hyviltä, särösoundipuolella on yksi tai kaksi aika mukavaa vaihtoehtoa. Hevimmät särösoundit ovat jotenkin liian bassovoittoisia ja löysiä. Lisäksi VT:n äänimaailma on liian digitaalisen kuuloinen. Vaikka VT joutuikin vähäksi aikaa jäähylle, en aio ainakaan vielä luopua siitä juuri noiden efektien ja monipuolisten soundien takia.
Entä tämä uusi sitten? Olen siis haaveillut koko ajan putkivahvistimesta, tarkoituksenani oli ostaa joku pikkucombo. Yksi vahva ehdokas listalla oli Blackstar HT-5, mutta Voxin vintage-imago vei sitten mukanaan. Voxin combokandidaatti oli AC4TV, joka mielessäni marssinkin paikalliseen musakauppaan, Albertinkadun DLX:ään. Siellä Vox-ryhmästä nousi kuitenkin esiin pieni Night Train, jonka edessä olin heti myyty. Olin ihaillut isompaa 15W Night Train-nuppia jo aiemmin kitaralehdistä, mutta se on ehkä hieman ylimitoitettu makuuhuonesoitteluun ja vaatisi vielä kaapinkin. Tämä 2W Li'L Night Train on sitä vastoin täydellinen laite siihen hommaan. Ja pakettiin kuului vielä pikkukaappi. Ihan siltä seisomalta en laitetta ostanut, vaan menin kotiin, tutkin nettiä, lueskelin ja harkitsin. Lyhyeksi jääneen harkinnan jälkeen hyppäsin autoon ja hurautin takaisin liikkeeseen. Se oli siinä
Entä soundi? Päinvastoin kuin VT30:ssä, Li'l Night Trainissä on oikestaan vain yksi soundi pienillä variaatioilla, mutta se onkin sitten todella maukas. Ja se riittää.
Aivan absoluuttisen kirkasta ja puhdasta soundia siitä ei saa irti, vaan ihan pieni särönpoikanen on taustalla koko ajan. Puolisäröinen "crunchy" bluessoundi on mehevä ja täydellä säröllä rouhii juuri niin kuin pitääkin. Sisuksia raastavaa metallia ei tällä soiteta, mutta ei ole tarkoituskaan. Pieni kaappi saa aikaan mukavan kotoisen pienen äänimaailman.
Säätönappulat ovat, gain, treble, bass, volume, bright/thick sekä virtakytkin. Thick-valitsin kytkee pois bass- ja treble-säätimet. Äänityslaitteistoni on sen verran heikko, että minun ei kannata tähän laittaa soundiesimerkkejä. Niitä löytyy vaikkapa tuosta ylläolevasta Youtube-pätkästä.
Vähän edittiä tähän loppuun:Kyllä tuo kliini soundi on melkoisen kliini, ilman säröä.
Olen lähes koko aktiivisen musiikinkuuntelu-urani aikana kuullut paljonkin Led Zeppeliniä, mutta en ole tarkemmin perehtynyt yhtyeeseen, eikä minulle ole ollut lainkaan heidän levyjään. Taannoisessa It Might Get Loud-dokumentissa esiintynyt Jimmy Page herätti mielenkiintoni, mutta varsinaisesti minut herätti Mick Wallin-biografia When Giants Walked the Earth.
Kirjan inspiroimana aloin hankkia levyjä, nyt hyllyssä on II, III, IV ja Coda (jota en ole vielä kuunnellut). Ykkönen puuttuu vielä näistä merkkipaaluista. Eipä ole turhaan tämäkään bändi legendaksi noussut. Levyillä on aivan mielettömiä biisejä ja Jimmyn soittoa ja kitarasoundeja voi kuunnella loputtomiin. Kirjassa olevat tarinat biisien takaa tekevät kuuntelusta vieläkin mielenkiintoisempaa. Esimerkiksi Rock & Roll syntyi puolivahingossa samaan tapaan kuin Hurriganesin Get On. Bändi oli studiossa levyttämässä jotain aivan muuta, mutta John "Bonzo" Bonham alkoi soittaa Keep on Knockingin rumpukuviota ja muut lähtivät mukaan. Robert Plant keksi sanat lennossa. Ja taas oli yksi klassikko syntynyt.
Suosittelen todella lämpimästi tutustumaan bändiin ja kirjaan, varsinkin jos Zeppelin on jäänyt hieman vieraaksi.
Ostin sitten vihdoin akustisen teräskielisen kitaran. Soitin on Walden G570TB, edullisemman pään kiinassa tehty kitara, mutta ainakin omiin tarpeisiin täydellinen. Ja netistä kaivelemieni kokemusten perusteella tuntuisi olevan ihan hyväkin. Hienosti kyllä soi.
Ostin kitaran DLX Musicista, jossa palvelu ja asiantuntemus olivat kohdallaan. Minulla oli mahdollisuus rauhassa kokeilla ja vertailla vaihtoehtoja, ja niin teinkin. Tarjolla oli useampi vaihtoehto samassa hintaluokassa, esim pohdiskelin D- ja G mallien ja kuusen tai seetrin välillä. Päädyin sitten G-malliin ja tobacco burst-väriin.
Seuraavaksi päivittyy sähkökitaraosasto, mutta siihen mene vielä hetki.
Edellisestä kirjoituksesta on jo jonkin aikaa kulunut. Uskon, että olen edistynyt jonkin verran. Harjoittelurutiinini ovat selkeytyneet ja aiemmin vaikeat asiat sujuvat jo jotenkin. Toisaalta on tullut roppakaupalla uusia asioita, jotka eivät suju. Tämähän on normaali trendi kaikissa uusissa opittavissa jutuissa, oppimisen myötä tietoisuus omista puutteista kasvaa.
Olen alkanut opiskella Justinguitarin Intermediate method-jaksoa. Kuten hän johdannossa sanookin, vaatii se enemmän aikaa kuin beginners-osio. Hyvä niin. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että opin kyllä jossain vaiheessa soittamaankin vielä.
