Saavuttamattomuuden suo

Soittoharrastus tuntuu pyörivän saavuttamattomuuden ympärillä. Taitojen lisääntyessä tunne soittotaidon oppimisesta hiipii koko ajan kauemmas. Täydellisen soundin etsiminen on loputon urakka sekin. Jos vaikka sattuisikin saamaan aikaiseksi jonkin haluamansa äänimaailman, tulee aivan varmasti mieleen jo seuraava ääni, jota aletaan tavoitella. Ja taas pitää ostaa uusi vahvistin tai pedaali. Pakko kyllä myöntää, että kesällä hankkimani Blackstar HT-5 ja vanhempi Vox Li'l Night Train täyttävät tämänhetkiset tarpeeni . Jossain vaiheessa tulee varmaan tarve isommalle äänivallille, mutta vasta sitten, jos/kun rupeaa olemaan bändikuvioita.

Ja sitten on ne soittimet. Itse himoitsin jonkin aikaa Straton terävää ja purevaa ominaissoundia. No, taloon tuli Tokain Strato (AST), joten enää tavoitteen saavuttaminen ei ole soittimesta kiinni. Ellei sitten mielessä ala pyöriä täyteläinen, tumma ja paksu äänimaailma... Ja mikäs sinne haavemaailmaan ilmestyikään? No tietysti Les Paul. Olisihan se nyt todella upea.

Vähän pitää kyllä nyt jarrutella. En ole vielä Les Paulia hankkimassa, vaan yritän välillä opetella soittamaan ja siten ansaita tuon kitaroiden kuninkaan. Jossain vaiheessa mietin vaihtoehtona esim. Epiphonen tai Tokain Les Paulia, mutta tulin siihen tulokseen, että sitten kun aika on kypsä, niin se on sitten aito Gibson. Siinä on sitten kitaraa loppuiäksi. Heh...

Kesä meni rennosti

Kulunut kesä meni rennosti soittoharjoittelujen suhteen. Olen pääasiassa soitellut jotain biisejä, niiden osia, introja, riffejä ja sekalaisia omia sointukulkuja, jotka unohtuvat heti soitettuani ne. Varsinaiset harjoituksen ovat olleet aika vähissä. Pitää yrittää taas syksyn tullen taas alkaa harjoitella "tylsiä tekniikka- ja teoriajuttuja". Vaikka kyllä tuollainen rennompikin soittelu on varmaan jossain määrin opettavaista.

Soittoyritys

Soundcloudin ja Garagebandin testailua täällä.

Lisää kamaa: Blackstar HT-5

Kamanhankintakierteeni kulminoitui uuden vahvistimen hankintaan. Nyt olen sitten Blackstar HT-5:n onnellinen omistaja. Kuten tuossa Tokai-jutussani mainitsin, teki kitaran oston yhteydessä testaamani Blackstar suuren vaikutuksen. Ensin hieman harkitsin ja pohdiskelin, mutta en vain saanut mielenrauhaa. Oli sitten pakko marssia uudelleen Musamaailmaan ja ottaa vahvistin kotiin.

Onhan tuo aivan täydellinen laite, puhtaat saundit ovat puhtaita ja särökanava säröilee juuri, kuten pitääkin. Ja potkuakin löytyy riittävästi, vaikka watteja onkin vain 5. Saundivaihtoehtoja on riittävästi, vaikka ISF:n ja EQ:n tutkiminen on vielä hieman kesken.

Tilanpuutteen vuoksi on pakko luopua jostakin, joten Vox VT30 on myynnissä 120 euron hintaan.

Toka(i) sähkökitarani

Asetin soittoharrastukseni alussa itselleni aikarajan. Vähintään vuoden soittamisen jälkeen annoin itselleni luvan hankkia uuden sähkökitaran. En oikein itsekään ymmärrä tätä rajaa. Ensimmäisen vuoden aikana hankin uuden vahvistimen ja kaksi akustista kitaraa kuitenkin. No, nyt minun ajanlaskuni mukaan vuosi on kulunut soittoharrastuksen aloituksesta - suunnilleen ainakin - ja nyt on lupa ostaa uusi sähkis.

Mietin ja punnitsin erilaisia vaihtoehtoja. Yhdessä vaiheessa olin hankkimassa Gibson SG:tä, mutta se olisi ollut niin samanlainen entiseen Epiphone SG:hen verrattuna, joten joku muu. Les Paulkin pyöri yhtenä vaihtoehtona, mutta sitten ajattelin, että joku muu kuin humbucker-kitara. Puoliakustinen Epiphone Casino oli vahva vaihtoehto ja on edelleen, sitä en kuitenkaan vielä ostanut. Jäljelle jäivät Tele ja Strato. Teleä mietin pitkään, mutta mutta… Joskus kauan kauan sitten musiikkiin perehtymisen alkuaskeleita ottaessani Stratocaster oli ensimmäinen kitara, jonka opin tietämään. Se oli jotain hienoa ja suurta. Ja erilaisiin kitaroihin tutustuessani viime syksyllä Strato istui parhaiten käteen. Siinä se siis.

En osaa vielä nin hyvin soittaa, että haluaisin ostaa itselleni yli tuhannen euron kitaraa. Mielestäni todella hyvä kitara pitää ansaita soittotaidolla, enkä ole vielä sillä tasolla. Asetin budjetiksi yli 500 mutta alle 1000. Siihen asettuivat Meksikon Stratot ja Tokain AST. Joku on varmaan sitä mieltä, että Fender on Fender vaikka olisikin Meksikosta. Tarkoitukseni oli mennä Kitarapajaan testaamaan Meksikon Fenkkija, mutta Musamaailma oli sopivasti matkan varrella. Olen siellä käynyt aiemminkin näpelöimässä Tokain Stratoja ja vakuuttunut kitaroiden hyvästä tatsista ja liikkeen asiakaspalvelusta. Menin siis sinne testaamaan valkoista Tokain Stratoa, tai AST-50:stä. Hyvältähän se tuntui, mutta kun pääsin testihuoneeseen ja skeba kytkettiin kiinni vahvistimeen, se oli siinä. Palasin testihuoneesta takaisin kassalle ja totesin, että tätä kitaraa en käsistäni päästä. Myyjä kysyi seuraavaksi, että millainen laukku laitetaan. Love at first sight. Siinä jäi sitten Meksikon Strato testaamatta. Ja soittaahan se T.Nikkikin Tokailla.

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että testivahvistimena käytetty Blackstar HT-20 oli aivan mieletön laite. Sellainen ehkä seuraavaksi, mutta antaa nyt toistaiseksi olla.

Vähän aikaa Tokaita soitettuani olen kyllä edelleen täysin vakuuttunut. Sointi ja tatsi ovat aivan eri luokkaa Epiphoneeni verrattuna. Unpluggedinakin se soi ja helisee paremmin. Ja tuo mallintava VOX VT30:kin soi sen kanssa ihan eri tavalla, vaikka en siihen olekaan ollut täysin tyytyväinen

Ja erityiskiitos Musamaailmalle hyvästä palvelusta.

Pääasiassa akustista

Olen edelleen soitellut akustisella aika paljon. Kyllä välillä aina otan sähkiksen esiin, mutta jotenkin nyt akustisella soittelu tuntuu mukavimmalta. Monet ovat sitä mieltä, että soittamisen opettelu pitäisi aloittaa akustisella. Voi se tottakin olla, mutta omalla kohdallani ainakin oli kiva testailla soundeja ja efektejä, vaikka soittotaito oli aivan olematonta. Ei se vieläkään kovin korkealla tasolla ole, mutta aika ajoin kuulostaa musiikilta. Itselläni siirtyi kiinnostus sähkökitarasta akustiseeni luontevasti. Aloin vähitellen kuunnella enemmän akustisella soitettua musiikkiakin. Mahtoiko olla syy vai seuraus? Akkarissa on kaikki, ei tarvita piuhoja eikä säätämistä, soundi on luonnollinen, välillä herkkä mutta tarvittaessa myös riittävän raju.

Olen soitellut sekä sointuja rämpyttämällä että sorminäppäilyä. Tiukan sorminäppäryystreenin jälkeen on kiva sydämensä kyllyydestä täysillä vetää jotain Em-C-D-G-kuviota.

Akustinen kitara kuuluu olennaisena osana alkaneeseen kesäänkin. Mikäs sen mukavampaa kuin näppäillä kitaraa parvekkeella tai kesämökin pihalla.

Triadeja

Viime päivinä ole harjoitellut triadeja. Mielenkiintoista, opettavaista ja hieman hankalaa - tai ainakin totuttelua vaativaa. Triadit ovat pitkästä aikaa uusi iso asia tässä soitto-opiskelun uralla. Toki kaikki oppimani on merkittävää ja monen merkitys aukeaa vasta myöhemmin.

Triadien myötä aukeaa uusi maailma sointuihin ja otelaudan nuotteihin. Paksuimpien kielten sävelet ovat jo aika hyvin hallussa, mutta ohuimpia kieliä pitää vielä vähän miettiä. Triadien avulla nekin toivottavasti iskostuvat muistiin.