Damian Cullen Band

Joskus tulee vastaan artisti tai bändi, joka tekee ensikuulemalta aivan erityisen vaikutuksen ja koskettaa erityisen syvältä. Musiikki on jotenkin samalla aaltopituudella oman aivotoiminnan kanssa. Muutama bändi on onnistunut kohdallani, kuten Hanoi Rocks, Lords Of The New Church, Smack, HIM, 69 Eyes ja Backyard Babies. Silloin tulee tunne, että tätä musiikkia voisi kuunnella lopun elämäänsä kyllästymättä. Nyt tähän ryhmään pääsi Damian Cullen Band.

Kaikki alkoi siitä, kun näin muusikoiden.netissa ilmoituksen, jossa bändi haki kitaristia. En hakenut paikkaa, vaan tsekkasin bändin sivut ilmoituksessa olevan linkin kautta. Bändin ja varsinkin laulajan ulkoinen olemus näytti juuri siltä kuin pitääkin. Etusivulla ollut Baby Don’t Go-video varmisti vielä sen, että musiikki myös kuulosti hyvältä.

Päädyin katsomaan kaikki bändin musiikkivideot Youtubesta, vieläpä moneen kertaan.Tällaista fiilistä ei ole ollut sitten Hanoi Rocksin debyyttilevyn Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks jälkeen. Musiikissa yhdistyy Hanoi Rocks, Ramones ja 60-luvun pop-bändien melodiat ja kertosäkeet. Ja mikä tärkeintä, ei lainkaan aineksia metallista - jota kuulee ihan liikaa sielläkin, missä ei tarvitsisi.

Videoita katsellessani mietin, että tämän bändin haluan nähdä livena. Ja katso, kuin taikaiskusta tuli tieto, että Damian Cullen Band soittaa Semifinalissa. No sinne!! Ja kyllä, oli todella kova. Aivan täydellistä. Hyvä lavaesiintyminen ja jo tutuksi tulleita biisejä. Illan huipensi tapaaminen itse Damianin kanssa ja bändin rajoitetun painoksen Crackin’ Up-CD. Se onkin soinut kaiuttimissa ja luureissa siitä asti jatkuvasti.

Damian Cullen Bandissa on todellakin jotain erityistä. Musiiki vie suoraan Lepakon isoon saliin 80-luvun puoliväliin kuitenkin modernilla otteella, ilman juuttumista nostalgiaan. Tällaista rock’n’rollia ei maailmassa koskaan ole liikaa. Kuunnelkaa vaikka tämän jutun alussa mainittu Baby Don't Go.

Pedaalilauta

Yli vuoden hiljaisuuden jälkeen hieman asiaakin.

Vanha Ikea-hyllylevyyn rakentamani pedaalilauta oli tullut tiensä päähän. Olihan se tyylikäs kultamaaleineen ja koko pituudelleen liimattuine velcroineen, mutta silti...

Päädyin Pedaltrain Junioriin, tarkemmin Soft Case-versioon, jonka mukana tuli pehmeä kantolaukku. Muutama pedaali riittää hyvin toistaiseksi ja onpahan kevyt roudattava. Kiinnitin pedaalit lautaan mukana tulleen velcron sijaan 3M:n Dual-Lock-tarranauhalla, joka todellakin toimii. Pitää hyvin, eikä sen kiinnitysteho heikkene käytön myötä. En palaa enää Velcron käyttäjäksi. Johdot kiinnitin Custom Soundsista hankkimillani johtoklipseillä.

Tällä hetkellä laudassa on kiinni viisi pedaalia: Boss TU-3-viritin, Garage Tone Axle Grease-delay, Boss BD-2 Blues Driver-overdrive, Elektro Harmonix Little Big Muff-fuzzmainen distortion sekä Cry Baby 535Q-wah-wah. Pohjaan on kiinnitetty Fuel Tank Junior-virtalähde. Overdrive/Fuzz-osasto menee varmaankin seuraavaksi vaihtoon, mutta pärjäilen noilla vielä toistaiseksi.

Olen soitellut tällä nyt jo aika kauan kotona sekä treeniksellä ja hyvin toimii. Pedaalit ja johdotkin ovat pysyneet hyvin kiinni. Kaikin puolin toimiva paketti.

Pedaalilauta päältä (hieman pölyinen)

Näkymä pohjasta

Gibson Les Paul Studio 60's Tribute

Sain vihdoin yhden haaveistani toteutettua. Nyt on Gibson Les Paul talossa. Omassa luokittelussani (ja ehkä jonkun muunkin) Stratocaster ja Les Paul ovat sähkökitaroiden virstanpylväät. Strato-mallista seinällä roikkuu Tokai ja nyt sitten on sen kaverina Gibson.

Kyseinen Les Paul täyttää vielä toisenkin toiveeni - P90-mikit. Oikeastaan olen etsiskellyt Les Paul Junioria, mutta kun tämä Studio-malli tuli vastaan, oli pakko antaa periksi. Bändikaveri hankki kyseisen instrumentin jokin aika sitten ja iskin siihen heti silmäni. Ja nyt sitten aika oli kypsä.











Malli on Les Paul Studio 60's Tribute, väri on Worn Cherry Burst, hieman kulutettu. Studio on varsinaista Les Paulia hieman kevyempi ja edullisempi. Olen muutamaa "oikeaa" Les Paulia kokeillut, eivätkä ne tuntuneet oikein mukavilta. Liian painavia. Tämä on sopivan painoinen, taisi olla 3,3kg.

Les Paulin soundi miellyttää kyllä. Tähän asti olen soittanut Tokain stratolla ja siihen verrattuna soundi on paksumpi ja tukevampi, mutta silti kevyehkö verrattuna humbuckeihin. Mikit hurisevat jonkin verran, mutta ei se ainakaan minua häiritse. Strato-soittaja on tottunut hurinaan.

Action on tällä hetkellä säädetty korkeammaksi kuin Tokaissa, mutta siihen tottuu kyllä aika nopeasti. Ja voihan sitä säätää.Kitaran soittotuntuma ja olemus hyvin rock. Se oikeastaan vaatii pitkää hihnaa ja haara-asentoa.

Olen nyt hankkimisen jälkeen soittanut kaikki treenit tällä, jotta se tulisi mahdollisimman tutuksi. Strato säilyy kyllä mukana myös, koska joihinkin biiseihin se vain sopii paremmin.

Hieno peli!

(Vielä puuttuu Tele)

Still Alive

Edellisestä päivityksestä on näköjään kulunut yli vuosi. Kylläpä aika rientää. Tuolloin tuli pakollinen soittotauko sormivamman takia. Vamma parani nopeasti ja soittokin jatkui, ja jatkuu edelleen. Kalusto on päivittynyt ja soittotaidotkin toivottavasti kehittyneet. Ainakin olen harjoitellut ahkerasti.

Merkittävin uutinen soittorintamallani on bändihommien aktivoituminen. Soittelin suunnilleen vuoden verran kaverin kanssa akustisesti duona ja viime keväänä (2013) mukaan tulivat rumpali ja basisti. Aloitimme covereilla, mutta aika pian rupesimme tekemään omia biisejä. Kohta alkaa olla keikkasetti kasassa. Ehkä piakkoin voimme julkistaa jotain matskua.

Bändin kanssa ei ole vielä ollut keikkaa, mutta yksi akustinen duokeikka vedettiin synttäreillä. Se meni olosuhteisiin nähden hyvin. Hieman jännitti ja pikkuvirheitä tuli, mutta ne kuulunevat asiaan. Keikasta jäi hyvä fiilis, joten odotan innolla seuraavaa.

Olen soitellut myös omia juttujani edelleen soundcloudiin. Aika vaihtelevantasoisia nuo ovat ja pääasiassa pikaisen inspiraation ja äänityksen tuloksia. Kun jokin idea tulee mieleen, se on pakko soittaa "pois".

Tässä nämä päällimmäiset kuulumiset. Kerron kalustouutisia sitten omissa päivityksissään.

Luova tila

Vasara osui vasemman käden nimettömään, joten tuli muutaman päivän soittotauko ja aikaa pohdiskella  vaikkapa luovuutta.

Millainen ja milloin on luova tila? Seuraavassa hieman omia mietteitä.

Vaikka olen aamuihminen ja energisimmilläni aamuisin, luovimmat hetkeni musiikin parissa olen viettänyt iltaisin. Yleensä työhön tai vaikkapa urheiluun liittyvät suoritteet on parasta suorittaa päivän alkupäässä jolloin on eniten voimavaroja, mutta pimenevä ilta ja musiikki sopivat jotenkin yhteen. Iltaisin mieli rauhoittuu ja alitajunta pääsee valloilleen. Iltaisin ja öisin alkaa paheellinen elämä ja siihen on kautta historian liittynyt aina musiikki.

Luova mielentila on erittäin mielenkiintoinen juttu. Olen harrastanut valokuvausta useamman vuoden ennen musiikkia ja molemmissa olen huomannut saman ilmiön. Jotta voisi kunnolla luoda jotain, pitää irrottautua normaalista, vallitsevasta mielentilasta jonnekin muualle. Pitää pystyä keskittymään täysin käynnissä olevaan prosessiin ilman häiritseviä tekijöitä tai ajatuksia.  Siinä tilassa aika ja paikka menettävät merkityksensä ja jotain hienoa saattaa - huom - saattaa syntyä. Tämä voi tuntua sivullisista epäsosiaaliselta, mutta on se vain on välttämätöntä. Ymmärrän täysin bändejä, jotka sulkeutuvat jonnekin piilopirttiin viikoiksi levyä tekemään. Homma vain ei onnistu ihmisten ilmoilla. Varmaan tässäkin on poikkeuksia.

Kun muusikonalku linnoittautuu makuuhuoneeseen luomaan kesken perheen ilta-askareiden, on vaara ristiriitatilanteelle tosiasia. Parasta olisikin - itselle ja muille - että tätä luovuutta pääsisi viljelemään jonnekin inspiroivaan ympäristöön omaan rauhaansa. Sen jälkeen voi taas antaa kaikkensa sosiaalisessa elämässä.

Millaisia mietteitä muilla on aiheesta?

Palautekysely

Tilastojen mukaan tätä blogia lukeekin jopa muutama ihminen. Se on erittäin mukavaa, varsinkin kun alun alkaen tein tätä pääasiassa vain itselleni. Kartoittaakseni lukijakunnan mielipiteitä, seuraa vapaamuotoinen interaktiivinen osuus.

Alla muutama kysymys, joihin saa vastailla. Tai sitten voi kirjoittaa ihan mitä mieleen juolahtaa.

Miten löysit Kitaralla-blogin

Onko blogi kiinnostava?

Millaista sisältöä haluaisit blogiin?
-juttuja soittamisesta ja sen opiskelusta
-juttuja kitaroista, vahvistimista ja laitteista
-juttuja keikoista ja levyistä

Kannattaisiko nuo haparoivat soittonäytteet jättää kokonaan pois?

Tuleeko mieleen jotain muuta?

Kiitos.

Kasvojenkohotusta ja samaa vanhaa

Uudistin blogin ulkoasua raikkaammaksi ja vaihdoin samalla tylsän bannerikuvan. Nyt on hyvä.

Tuntuu, että soitto ei uudistu samalla tavalla. Olen huomannut, että soittoni kuulostaa jotenkin samanlaiselta. Kehittelen erilaisia melodioita ja sointukuvioita, mutta niihin yhdistetyt soolot/leadit toistavat sitä samaa kaavaa. Pitäisi jotenkin löytämään jotain uusia juttuja. No, soittamalla ja erilaista musaa kuuntelemalla homma varmaankin ja toivottavasti kehittyy.

Työttömyyden hyvä puoli on se, että nyt on aikaa soitella. Vielä pitäisi oppia soittamaan niin hyvin, ettei tarvitsisi käydä töissä lainkaan. No, Aerosmithiä lainatakseni: " Dream on". Eli ei ole tässä vaiheessa realistinen ajatus. Toinen hyvä puoli on se, että nyt ei edes kannata haaveilla uusista laitteista, vaan on tyytyminen olemassaoleviin. Voi siis keskittyä olennaiseen.